Ostoksia
Matti joutui jäämään ylitöihin tänään odottamattomasti, joten jäin pyörimään kaupungille siihen asti, että hän pääsisi kotiin. Pitkästä aikaa siis kävin pyörimässä kaupassa ilman, että ihan erityisen ehdottomasti olisin mitään tarvinnut. Noh, uutta laukkua olen himoinnut jo pitkään, sillä vanha alkaa vetelemään viimeisiään… Ei kai pitäisi ostaa halpislaukkuja, mutta ei sitä raaski montaa kymppiä uhrata, jos sitten vaikka joku limpparipullo vuotaa sinne tai Ginga oksentaa sivutaskuun tai muuta yhtä ihanaa. Kuten tähän nykyiseen, jonne joskus mosahti karkkipussin sokerijäämistöt… Joten mielummin ostan sitten kerran vuodessa uuden laukun. Nytkin löysin kivan perusmustan nahkalaukun Aleksi13:sta ja hintakin oli vain vajaa 20€.
Ylpeänä tästä onnistuneesta ostoksesta pyörähdin myös Seppälässä pikaisesti ja löysin ihanan t-paidan. Vai topin? Ei niistä nykyään enää ota selvää kumpi on kumpi. Ennen oli niin, että t-paidassa oli hihat ja topissa ei, mutta nykyään ei kyllä mitään logiikkaa. Olen niin pudonnut muodin kelkasta, että ihan hirvittää. Tästäkö se vanhuus nyt sitten alkaa! No, joka tapauksessa, kyseessä oli kiva ja kevyttä kangasta oleva harmaa t-paita, jossa luki jotain kultaisella ja hopealla tekstillä. Hihatkin siinä kai oli, mutta ne oli sellaisella narulla kiristetty, joten paita on niinkuin toppi. Vaikea selittää, ehkä laitan siitä kuvan joskus.
Lisäksi tein muutamia tilauksia nettiputiikista. Tarkemmin sanottuna J!nxistä. Kyseessä on USA:lainen lähinnä t-paitoja myyvä kauppa, joka keskittyy peli- ja nörttiteemaisiin tuotteisiin. Tilasin sieltä tarjouksessa (5€) olleet FPS ja Starcraft-paidat, kuvat alla.


Tätä Stimpack-paitaa himoitsin jo useita kuukausia sitten kun Starcraft II julkaistiin ja innostuin kyseisestä pelistä. Nykyään en sitä juurikaan näpyttele, meni kai hermo kun sormet eivät pysyneet ajatusten tahdissa eivätkä ajatukset sormien tahdissa… Mutta koska paita irtosi vitosella, niin miksi jättää hyvä tilaisuus väliin… ehkä sitä saa jonkun uuden SC-buustin, kuka tietää…
Toimitusaika näille oli aika pitkä, noin 2-3 viikkoa. Nopeammasta toimituksesta olisi joutunut maksamaan toimituskuluja liki 25€ kun nyt pääsi halvemmalla eli noin 7€. Nopeammassakin toimituksessa olisi tainnut mennä yli viikko. Sikäli ymmärrettävää, kun Jenkeistä asti tulevat.
Julkaisija: Katri, 31.05.2011 klo 21:12. Luokat: Lompakonkevennys, Yleinen • Ei kommentteja
Kinkunsyöjäpelikaani
Näin viime yönä ihan omistuista ja hirvittävää unta.
Olimme lähteneet Matin kanssa lomamatkalle, joka sijoittui jonnekin etelään, ympäristö oli ainakin olevinaan jotain Afrikkaa tai jotain sen tyyppistä… Jostain syystä lähdimme sinne kuitenkin autolla, ihan ikiomalla Uxollamme ja Gingakin tuli sitten mukaan. Osasimme odottaa uimarantaa ja sellaisen saimmekin, ainakin jonkinlaisen. Kyseinen “järvi” oli melkoisesti soistunut ja se oli mutaisen näköinen ja sieltä kasvoi suokasveja. Olimme silti ihan tyytyväisiä, tai emme ainakaan pettyneitä.

Lähdimme kahlailemaan järveen ja yirtimme jopa uida siellä, mutta vesi oli niin matalaa, ettei onnistunut. Samalla huomasimme veden seassa jotain kiviä, jotka tarkemman tutkimisen jälkeen osoittautuivat luunpaloiksi. Tulkitsimme, että järveen oli joskus kuollut jotain gnuantilooppeja ja että nämä luut olivat niiden kylkiluita yms. Jatkoimme kuitenkin uiskentelua siellä, kunnes meitä alkoi hieman ilmeisesti etoa se ajatus ruumiiden seassa uimisesta… Nousimme sitten ylös ja emme halunneet enää osua veteen joten kävelimme vedessä lilluvaa lautaa pitkin rannalle.

Ginga juoksi edellämme. Huomasin rannalla seisovan valkoisen pelikaanin. Se näytti vaarattomalta, mutta pelkäsin sitä silti. Kävelimme sen ohi ja Ginga säntäili mukanamme. Kun pääsimme pelikaanin ohi, se alkoi seuraamaan meitä. Menin ihan hysteeriseksi, mutta päätin olla näyttämättä sitä pelikaanille, joka tuntui vahtaavan Gingaa. Kävelimme autoa kohti reippaasti ja Ginga ehtikin autolle reipppaasti ennen meitä. Yritin juosta autolle ja avata auton ovet Gingalle, mutta juuri kun olin laittamassa avainta lukkoon pelikaani hyökkäsi ja nappasi Gingan siihen isoon kaulapussiinsa.
Hyih, onneksi heräsin tuohon. Vaikka vielä sen jälkeenkin tokkuraisena mietin miten olisin pelastanut Gingan. Piti jopa tarkistaa Wikipediasta, että millainen lintu tuo oikeasti onkaan ja niiden siipien kärkiväli voi olla jopa 2,6 metriä ja koko linnun pituus 1,6 metriä! Hyi olkoon, sain oikean pelikaanifobian.
Kuvat: Stock.xchng
Julkaisija: Katri, 31.05.2011 klo 20:21. Luokat: Kuvat, Yleinen • Ei kommentteja
Ujot herrasmiehet
Järjestelmäkamera ihmeellisine äänineen oli pojille melkoinen ihmetyksen aihe. Sitä piti vähän pelätä, mutta samalla myös kovasti ihmetellä.



Eläviä kuvia
Lauantai meni kyllä hujauksella, mutta kyllä saimme Matin kanssa paljon aikaankin. Heti aamusta kävimme Ikeassa hakemassa etukäteen netistä valitsemamme parvekekalusteet. Käytännössä siis ulkokäyttöön sopivan pöydän (12,95€) sekä riippumaton (29,90€). Riippumaton ripustus on hieman vaiheessa, sillä parvekkeen katossa olevat kantavat osat eivät ole sellaisia, että narua saisi niiden ympäri kovin herkästi, joten pitää hieman pohdiskella paremmalla ajalla miten kiinnitys tapahtuu.
Loppupäivästä suunnitelmissamme oli käydä katsomassa uusin Pirates of The Caribbean-elokuva. Se kuitenkin jäi, sillä vaikka olemme molemmat työssäkäyviä ihmisiä, on suorastaan törkeää vaatia ihmisiltä tuosta huvista 13 euroa! Okei, kyseinen elokuva oli 3D, mutta kun jo ihan peruselokuva ilman “superelämyslaseja” maksoi sekin 11 euroa. Kesälipuilla koko ilon saisi kokea niinkin “edullisesti” kuin 8,5 eurolla, mutta silloin lippuja pitäisikin ostaa 4 kappaletta. Ei, siellä ei pyöri tällä hetkellä kuin se yksi elokuva jonka tahdon nähdä enkä halua mennä väkisin katsomaan jotain toista vain siksi, että saisin koko ilon kokea kokonaista 2,50 euroa halvemmalla! Muistelisin, että joskus muutamia vuosia sitten elokuvasta joutui maksamaan 7 euroa, jolloin sarjalipuilla pääsi noin euron halvemmalla. Lippujen hintojen ylämäki taisi lähteä liikkeelle kun ensimmäinen osa Taru Sormusten Herrasta tuli ensi-iltaan, sillä olihan kyseinen elokuva noin tunnin tavallisia elokuvia pidempi, joten kyllähän siitä sopi 9 euroa pyytää… Taisivatpa tajua silloin, että hullut kansalaiset maksavat sen mitä pyydetään ja nyt hinta on siis 11 euroa per elävä kuva.
Sitten ihmetellään, kun ihmiset lataavat elokuvia laittomasti. Onko se nyt helv.. himputti vieköön ihmekään, kun teatterissa elokuvan katsominen maksaa kympin ja DVD/blu-ray noin 20 euroa! Netistä lataamalla kun saisi saman elokuvan ilmaiseksi. Kyllä minä voisin jopa kuvan laadusta tinkiä hieman jos halvemmalla pääsisi…
Joten, emme menneet elokuviin. Emme kuitenkaan ryhtyneet myöskään laittomiin puuhiin, vaikka jos olisimme ehdottomasti tämän kyseisen elokuvan tahtoneet katsoa, ei muuta keinoa olisi ollutkaan. Sen sijaan suuntasimme videovuokraamoon ja saimme tuohon 10 euron hintaan kaksi elokuvaa.
Ensimmäinen oli vuoden 2010 tuotos Monsters, jossa oli kyllä ainekset ihan hyväänkin elokuvaan, mutta ilmeisesti budjetti oli riittämätön, sillä itsen äistä monstereita näkyi koko elokuvassa hyvin vähän, kunnolla vasta viimeisen 10 minuutin aikana, jolloin kyseiset maalla elävät mustekalat harrastivat jotain tantrista tanssia huoltoaseman parkkipaikalla.
Toinen elokuva oli myös vuodelta 2010. Mustan Surman aikoihin sijoittuva seikkailupläjäys Black Death oli huomattavasti odotuksiani parempi, mutta ei silti mikään huippufilmi. Kyllähän sen nyt jo katsoja tietää, että kun joukko kristittyjä lähtee “pelastamaan” vääräuskoista kylää, niin huonostihan siinä käy… niille vääräuskoisille. Koskakohan joku tekisi vastaavan elokuvan sellaisella juonella, että ei-kristityt olisivatkin niitä sankareita… Noh, tässäkin hieman erikoinen ja vähän mässähtävä loppu, mutta ei nyt ihan tantramustekalojen veroinen kuitenkaan.
Ainiin… lisäksi tässä jälkimmäisessä elokuvassa oli häiritsevää Sean Bean, joka jälleen kerran oli pääosassa pukeutuneena keskiaikaiseen sotilaan asuun (miekka, haarniska, resuinen hiuskuontalo). Onko kyseisellä äijällä edes yhtä elokuvaa, jossa hän ei näyttelisi jonkin sortin sotilasta? Ei ole kyllä tullut vastaan…
Julkaisija: Katri, 28.05.2011 klo 23:07. Luokat: Valivali, Yleinen • Ei kommentteja
Kermaperse 15.6.2010 – 26.5.2011

“Aatelissukuinen, rikas tai pilalle hemmoteltu. Hienohelma joka pukeutuu viimeistä
huutoa oleviin, jumalattoman kalliisiin muotivaatteisiin. Käyttäytyy yleensä toisia
ihmisiä kohtaan niin kuin nämä olisivat jotenkin alempiarvoisia.”
Kermaperseen määritelmä Urbaanissa sanakirjassa
Kermaperse oli ainoastaan pilalle hemmoteltu pieni hiirulainen ja tämä luonteenpiirre yhdistettynä sen väriin aiheutti reppanalle vähän ikävän sävyisen, mutta kuitenkin hyvää tarkoittavan nimen. Kermis löysi tiensä meille Pirkkalan Lemmikkijuttu-eläinkaupasta kesällä 2010 ja se oli yksi ensimmäisistä hiiristämme. Senkin elämä jäi harmillisen lyhyeksi vasemman kainalon alle ilmestyneen kasvaimen takia, joka kasvoi ihan parissa päivässä erittäin suureksi (halkaisija noin 2cm). Vaikka patti oli iso ja varmasti haittasi jo elämää, Kermis oli loppuun asti touhukas pieni vipeltäjä, jonka elämäntehtävänä oli rakentaa terraarioon mahdollisimman laaja tunneliverkosto kutterinpuruista.
Julkaisija: Katri, 27.05.2011 klo 21:28. Luokat: Hiiret, Kuvat • Ei kommentteja
Sottapytyt puuhastelee
Rakkaat rottapoikani eivät ole mitään siisteyden asiantuntijoita. Mutta uteliaisuuden mestareita ne kyllä ovat.
Julkaisija: Katri, 26.05.2011 klo 22:04. Luokat: Rotat, Videot • Ei kommentteja
« Vanhemmat postit Arkistot
- Helmikuu 2012 (4)
- Tammikuu 2012 (6)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (2)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (6)
- Kesäkuu 2011 (8)
- Toukokuu 2011 (15)
