Kotitokot

Kesä on mennyt niin hulivilinässä etten ole ehtinyt juuri tokoa treenaamaan vaan olemme keskittyneet täysin agilityyn. Tarkoitus olisi kuitenkin toko pitää edelleen listoilla, sillä kyllähän se TVA vielä siellä huutelee, että pitäisi käydä hakemassa pois.

Paikallamakuu on se Gingan ongelma. Tai lähinnä kai minun ongelmani, koska se on jäänyt puutteelliseksi. Koiralle ei ole kyllin selkeää, että pitäisi odottaa makuulteen koko se aika ja toistaiseksi kaikissa kokeissa se on noussut istumaan (arvosana 5-7) ja viimeisimmässä seisomisen kautta (arvosana 0) ja kun kerroin tuossa liikkeessä on 3, niin pistesaldoon moinen käytös vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti. Muut liikkeet ovat olleet aina tasoa 8-10, joten kyllähän se harmittaa kun koira muuten olisi hyvä.

Kotosalla aloitimme nyt paikkamakuut ja jatkammekin niitä kotosalla kunnes tarvittava taitotaso on kasassa. Sitten siirrymme ulos lähiparkkipaikalle, lähikentälle ja koirahalliin ja tällöin olisi se häiriökin hyvä saada aikaiseksi alkuun varmojen koirien kanssa. Jos vaikka jo jouluna olisi komea paikkamakuu hallinnassa. Tai edes keväällä, en tykkää itse oikein kisata talvisin oikein missään lajissa kun alkaa palelemaan, tulee nälkä ja vitutuskäyrä nousee… Jep, olen erittäin HC-koiraharrastaja kun en ole sääkestävä! No, puolustuksekeni totean, etten tykkää talvisin olla edes ulkona, mutta sitäkin täytyy toisinaan tehdä..

Noutoharjoittelu on edennyt kohtalaisesti, Ginga osaa oikein nätisti pitää sekä puu- että metallikapulaa eikä irroita vaikka kapulaan koskee tai yrittää vetää sitä pois sen suusta. Vasta “irti”-käskyllä irroittaa. Hienoa! Tämä täytyy vähitellen siirtää sisää ulos, sillä tarkoitus olisi ottaa mukaan kapulan kanssa liikkuminen ja sitä on aika hankala sisästiloissa toteuttaa.

Kaukoissa olen aloittanut seiso-maahan- sekä seiso-istu-liikesarjojen opettelun. Käskyjä ei vielä ole mukana, vaan vasta käsiohjauksella mennään. Ylipäätään jo se, että Ginga osaa pitää takakoipensa paikoilalan on huikeaa, kun yleensä sille tulee hillitön innostus tuontyyppisissä tehtävissä, joissa ei sanota käskyjä vaan “saa arvailla” ja heittää läpyskäksi koko jutun. Mutta, se alkaa oikeasti aikuistumaan ja se näkyy ihan kaikessa.

Julkaisija: Katri, 11.09.2011 klo 19:15. Luokat: Koirat, TokoEi kommentteja

I feel guilty

Ginga näytti vähän samalta eilen kun bongasin lattialta tyhjän karkkipussin ja kysyin siltä, että missä ne karkit ovat… Tässä taloudessa syyllistä tosin ei tarvitse edes miettiä kun kaikki Gingan mahdolliset rikostoverit ovat häkeissä asustelevia ja mikäli sattuisivat vapaalle jalalle pääsemään olohuoneeseen asti, joutuisivat ne luultavimmin itsekin koiran eväiksi…

Julkaisija: Katri, 20.08.2011 klo 13:50. Luokat: Koirat, VideotEi kommentteja

Ginga tähystää

IMG_1844

Ginga on viihtynyt uudessa asunnossaan etenkin kun sängyltä on hyvä näköala etupihalle. Minun pieni kahjo vahtikoirani!

Vahtikoiria täällä kyllä tarvitaankin, epäilyttävää väkeä liikkuu todistettavasti ainakin yhden henkilön verran. Tämä tummahko herra tuli vastaan tänään hississä, asuu 3. kerroksessa tässä talossa ja on jostain syystä moikkaillut minua useinkin. Tänään sitten tuli hissillä 6. kerrokseen kyselemään huonolla suomella joutavia, kuten että asunko täällä, asunko yksin, onko minulla koiraa… Huhhuh, täytyy alkaa hieman välttelemään tätä. Olen aina iltaisin ulkoillessani kiitellyt Gingan olemassaoloa mutta tämänpäiväinen kyllä sai kiittelemään vielä enemmän. Jotenkin nousi niskakarvat pystyyn siitä ukkelista, vaikka noin muutoin onkin ihan kiva naapureita moikata rapussa ja tutustua.

Julkaisija: Katri, 09.08.2011 klo 23:01. Luokat: Koirat, Kuvat, YleinenEi kommentteja

Muistoja

Wayback Machine on aika kiinnostava sivusto, etenkin jos sattuu muistamaan ainuttakaan internetsivua menneisyydestään. Ihan kaikkia sivuja se ei kyllä löydä, mutta kyllä tuli paljon muistoja mieleen seuraavasta kuvasta.

Ensimmäiset kotisivuni

Kyseessä ovat ensimmäiset koskaan tekemäni kotisivut vuosimallia 2002. Kypsässä 13-vuoden iässä en vielä osannut kirjoittaa koodia, mutta Expage onneksi tarjosi mahdollisuuden vain kirjoittaa ja lisätä Expagen omia kuvia. Melkoista tarinointia sinne raapustelinkin. Huomatkaa myös sähköpostiosoite, joka on muotoa @koti.soon.fi, siitä on aika kauan kun Elisa on tuollaisia sähköpostiosoitteita asiakkailleen tarjonnut!

Väkersimme sivuja silloisen bestikseni kanssa hiki hatussa ja asiaan kuului toki korvata osa k-kirjaimista c-kirjaimella ja samoin v-kirjaimet w-kirjaimella. Sen kai oli tarkoitus lisätä uskottavuutta tai ainakin näyttää coolilta. Värimaailma oli myös silmiä hivelevä kuten näette! Ja päivitystahti, uudet jutut luvataan laittaa sivuille kuukauden kuluessa.

Nostalgista.

Julkaisija: Katri, 21.06.2011 klo 22:24. Luokat: Koirat, Kuvat, YleinenEi kommentteja

Reipas lenkki

Lähdettiin Gingan kanssa varsinaiselle lenkille tänään vasta klo 21 jälkeen, kun aurinko alkoi laskea sopivasti ja oli vähän viileämpää. Lämmintä toki oli edelleen (24 astetta), mutta se on jo suuri helpotus, kun aurinko ei paahda kovasti. Etenkin kun meidän lähellä ei ole mitään sellaisia lenkkimahdollisuuksia, että koiran voisi välissä päästää uimaan.

Joten lähdettiin sitten perinteiselle Hallilan kierrokselle, tai miksikä tuota nyt kutsuisi. Matkaa kertyi 3,5 kilometriä, eli kovin pitkästä lenkistä ei ollut kyse, mutta etenimme Gingan kanssa niin reipasta vauhtia, että hengästyttiin molemmat. Yritän näillä kunnon lenkeillä liikkua aina siihen tahtiin, että Ginga pääsee ravaamaan koko ajan. Se on mielestäni tämän kokoisen koiran kohdalla ihan hyvä mittari siitä, että oikeasti kävellään eikä laahusteta.Tällä lenkillä tuli tosin otettua metsiköiden kohdilla ihan reippaita hölkkäpätkiäkin, kun tuppaavat hyttysetkin heräämään tähän aikaan illasta… Oikeastaan ne olivat varmaan heränneet jo hyvän aikaa sitten, kun olivat niin verenhimoisen virkeitä.

Ja minusta muutenkin tuntuu ikävältä lenkkeillä, jos huomaan, että koira joutuu peitsaamaan koska mennään niin hitaasti mutta kuitenkin liian nopeasti normaaliin kävelyyn. Ginga tosin ei ihan kauhean helposti peitsaa, mutta tavoitteeni on aina se, että jos haluan itse laahustaa, niin sitten mennään metsään jossa koirakin saa edetä omaa tahtiaan.

Julkaisija: Katri, 08.06.2011 klo 22:00. Luokat: Koirat, YleinenEi kommentteja

Kinka kaahailee

Eilen selvisi agilitytreeneissä kaksi asiaa:
1) Ginga tarvitsee agilitypäivinä pitkän lenkin
2) Tunnin odottelu autossa ennen treenejä yhdistettynä päivän lyhyeen lenkkiin ei tiedä hyvää

Melkoista kaahailua oli siis havaittavissa treeneissä. Ensimmäisen radan yritelmä sai aikaan ihmeellisen hepulin, jossa yritettiin ilmeisesti murskata kuonolla ohjaajan nenä ja samalla nuolla vimmatusti naamaa… Lähdettiin sitten vähän rauhoittumaan ulos ja muutaman minuutin mittaisen vapaanajuoksutuksen jälkeen koira vaikuttikin jo paljon keskittymiskykyisemmältä. Se näkyi suorituksessakin, joka oli paljon hallitumpi mutta silti hyvin vauhdikas. Kääntymistä hypyn päällä täytyy kyllä todellakin harjoitella, mutta muutoin Gingalla on kyllä vauhtia sen verran, että Vilma jää kyllä kakkoseksi nopeudessa.

Toisaalta tuo nopeus on sitten heikko lenkki, koska itse en ole niin nopea ja Ginga alkaa haukkumaan jos olen liian hidas. Käytännössä siis koko ajan. Eilen hieman hillitsi haukkumista namipalkka, eli rättileikit tulevat vasta sitten radan jälkeen

Julkaisija: Katri, 03.06.2011 klo 22:11. Luokat: Agility, KoiratEi kommentteja « Vanhemmat postit Uudemmat postit »
  • Arkistot

  • Kategoriat

  • Seuraa blogia