I don’t want to live on this planet anymore
Heti alkuun pieni kuva-arvoitus. Arvaa, mitä nämä epämääräiset kangaskappaleet ovat:
Mekkoja, aivan. Rotille, aivan… eikun siis mitä? Kyllä, The Agile Rat-niminen verkkokauppa myy rotille vaatteita ja esimerkiksi hattuja.
Ilmiö ei ole edes mitenkään ainutlaatuinen, sillä netistä löytyy ohjeita siitä, miten rotille voi tehdä vaatteita itse. Tätä perustellaan niinkin vitsikkäästi kuin kertomalla, että “Every pet rat wants to look stylish, especially when getting together with other rats or attending fancy human parties. Sadly, though, rats cannot make clothes and they depend on their humans to provide these for them.”
Youtubesta löytyy lisäksi videomateriaalia rottien vaateshowsta. Kuten suunnittelija kertoo, “eläinten inhimillistäminen helpottaa sitoutumistamme niihin”. Voi tsiude mitä soopaa.
Oikeasti vain olen kateellinen, että minulla on vain poikarottia, joita ei voi pukea suloisiksi prinsessoiksi.
Julkaisija: Katri, 22.02.2012 klo 12:45. Luokat: Rotat, Valivali, Videot, Yleinen • Ei kommentteja
Voopikko
Fobia on tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvä todellisen uhkan olemassaoloon
perustumaton pelko (kammo tai kauhu), jonka ahdistuneisuusoireita henkilö ei pysty hallitsemaan.
Wikipedia: Fobia
Olen jo pidempään miettinyt, pitäisikö minun henkilökohtaistaa blogiani jollain tavalla. Normaalistihan kirjoitukseni ovat melko yleisellä tasolla, enkä toisaalta tiedä kuinka paljon henkilökohtaisuuksia edes tahtoisin paljastaa. Vaikka blogini lukijakunta onkin hyvin pieni. Ehkäpä jonain päivänä se onkin valtaisa, jolloin uudet lukijat lukevat hullunkiilto silmissä myös vanhoja kirjoituksiani etsien samaistumisen kohdetta. Yeah right. Kunhan aamun pimeinä (alkaa kyllä jo aurinko nousta..) tunteina kunnianhimoni heräilee kohtuuttomiin mittasuhteisiin.
Yksi henkilökohtainen, mutta ei liian henkilökohtainen asia on pelot. Fobiat. Oikeasti en taida kärsiä minkäänlaisesta fobiasta, sillä melkein kaikki pelkoni pystyy voittamaan kun tarpeeksi hengittelee ja toteaa, että ei minua nyt kukaan tulekaan tappamaan. Tai pelastamaan. Puhekielessä käytän tosin voimakkaimmista peloistani sanaa fobia, korostaakseni, ettei kyseessä kuitenkaan ole ihan sellainen “kyl mua vähän jännittää pimeässä”-epävarmuus.
Omien pelkojeni TOP-3 (suluissa Hikipedian määritys fobiasta laadulle)
1. hämähäkit (yleinen naispuolisilla ihmisillä, typerillä kakaroilla ja hemmotelluilla kotieläimillä)
2. korkeat paikat (yleinen naispuolisilla ihmisillä)
3. ahtaat, suljetut paikat (yleinen hulluilla)
There I said it. Mitään uutta tuossa ei kyllä kenellekään taida olla. Hikipedian määrityksetkin osuivat yllättävän nappiin, tietenkin, sillä onhan kyseessä ehkä Suomen luotettavin sivusto… Internetistä löydetyn hieman Hikipediaa luotettavamman tiedon perusteella (Yle: Free Your Mind) yleisimpiä fobioita ovat eläin-, hämähäkki-, hyönteis-, veri-, ahtaanpaikan, korkeanpaikan- ja hammashoitofobiat.
Verifobian jätin itse listasta pois, vaikka varmaan ystäväni lisäisivät sen siihen hyvin nopeasti. En kuitenkaan koe pelkääväni verta, minulle vain tulee siitä hyvin huono ja heikottava olo. Sitäpaitsi sekin nykyään jo harvemmin ja asia ei enää edes hävetä minua toisin kuin joskus lapsena. Vitsinä siitä voisi vääntää vaikka jotain niinkin nuivaa kuin että kyllä se verifobia hankaloittaisi aika paljon murrosikäisen ja sitä vanhemman naisen elämää ainakin kerran kuussa… Hammaslääkäriä en pelkää, se tästä kurjasta nuoruudesta vielä olisikin puuttunut, kun hammaslääkärissä sai ravata jatkuvasti koska vinot hampaat. Muutoin yleisimpien foboiden lista näyttää pelottavan tutulta.
Etsin sopivaa kuvaa netistä liittyen hämähäkkifobiaan ja löysin mitä etsin. Voi olla, että tämän näyn kohdatessani voitaisiin jo puhua Fobiasta. Isolla äffällä. Kylmät väreet alkoivat kutittaa jo kuvan näkemisestä… Onneksi meillä Suomessa ei ole noin suuria hämähäkkejä. Hyrr.
Ole hyvä ja piilota kamelinvarpaasi
Pitkästä aikaa sain aikaiseksi ja lähdin pikkusiskoni Kaisan kanssa shoppailemaan Ideaparkiin. On pitänyt mennä jo moneen kertaan aikaisemminkin, mutta ei ole ollut aikaa tai fiilistä lähteä ja kun ei ole oikeastaan tarvinnut mitään, niin ei sitä ole sitten tullut lähdettyäkään. No, työttömänä olisi aikaa, mutta ei rahaa, joten ihan jatkuvasti ei viitsisi shoppailla ja sitä paitsi talvella on muutenkin nuiva kierrellä kaupoissa kun tulee kuuma ja sovituskopissa on ahdasta jaja… niin, että kyllähän sitä vähemmästäkin iskee ahdistus.
Sitä en sitten tiedä, miksi nyt oli parempi aika lähteä kun edelleen on talvi, olen edelleen työtön eikä edelleenkään must have-listallakaan ollut mitään olennaista. Mutta niin vain tapahtui.
Kierrettiin koko Ideapark ja käytiin läpi suunnilleen joka ikinen kenkäkauppa ja vaatepulju. Kenkiä ei lähtenyt mukaan koska joku älykkö on ilmeisesti sitä mieltä, että suomalaisten naisten koivet ovat vähintään kokoa 36 ja näinhän ei siis ole… Lasten kenkiä olisi kyllä löytynyt koossa 34 ja 35, jotka olisivat olleet niitä kaivattuja kokoja. Kyllähän pieniäkin kokoja on saatavissa aikuistenkin kengistä, mutta niitä tilataan vain muutamia kappaleita ja ne sitten menevät heti. Ja tämä kertoo sitten kauppiaille, että pienet koot ovat tarpeettomia kun ne menevät saman tien? Loogista…No, kyllähän pieniä kokoja oli toki edelleen jäljellä merkkikengissä, mutta kun hintalapussa on 3-numeroinen luku niin ei kauheasti motivoi ostamaan.
No, se kenkämärinästä. Suuremmin ei tullut ostettua kuin yksi huppari, joka ei ole musta. Jep! Olkaa ylpeitä! Nimittäin värivalikoimassa olisi ollut mustakin tarjolla, mutta mietin, että josko nyt sitten jotain muuta välillä. Kerrankin oli jotain fiksuakin tarjolla, vaikka valkoisessa ei sitten ollut kuin isoja kokoja jäljellä. Normaalisti väreinä on mustan ja valkoisen lisäksi joku pinkki, mutta nyt oli onneksi tummansininenkin. Koska en ole kuvauksellinen enkä harrasta muotiblogittamista suuremmin, nakkaan vain kuvan Cubuksen sivuilta kyseisestä hupparista sen sijaan, että jaksaisin alkaa itseäni kuvailemaan huppari päällä.
Sitten tuli osteltua jotain pientä kuten sukkia ja legginsgsit, joita tosin itse pidän vain muiden housujen alla. Johtuu siitä että olen edelleen sitä mieltä, että “Leggings are not pants so cover your ass & hide your cameltoe”. Toisaalta lyhytaikainen tutkimukseni Facebookissa, paljasti, etten ole yksin mielipiteeni kanssa.
Joten, voisiko joku selittää minulle, että miksi nämä vaatekappaleet ovat tästä huolimatta niin järjettömän suosittuja? Nehän ovat vain sukkahousut, jotka eivät peitä varpaita, eikä kukaan pidä sukkahousujakaan kuin tarpeeksi pitkän hameen kanssa tai housujen alla tai muuten piilotettuna.
Tämän kirjoituksen otsikko liittyi ensin shoppailupäivääni, mutta leggingsrage vapautti sisäisiä patoutumia. Tai jotain.
Julkaisija: Katri, 20.02.2012 klo 15:02. Luokat: Lompakonkevennys, Valivali, Yleinen • Ei kommentteja
Taas yksi kohtaus
Tässä blogissa en kauheasti olekaan ehtinyt kirjoittamaan asiasta juurikaan. Kenties joitakin mainintoja on ollut, mutta enemmän tästä oli vanhassa blogissamme.
Vilma on saanut osansa tästä belgianpaimenkoiria paljon piinaavasta epilepsiasta. Asiaa on tutkittu verikokeilla ja muilla tutkimuksilla ja puhtaasti epilepsiaan sairaus ei tosin viittaa, vaan pikemminkin johonkin kasvainperäiseen, mutta sitähän ei varmaksi tiedä kukaan.
Ensimmäinen kohtaus tuli syksyllä 2008. Se alkoi kompurointina rappusissa ja päättyi eteisen lattialle. Koira oli kyllä ihan tajuissaan, mutta ei reagoinut puheeseen ja kuolasi voimakkaasti. Raajat eivät tuntuneet toimivan. Kuitenkaan koira ei ollut mitenkään täysin veltto (ts. ei ollut kyljellään) vaan pikemminkin äärimmilleen jäykistynyt ja yritykset auttaa sitä rauhassa makoilemaan aiheuttivat paniikinomaista sätkimistä. Kohtaus kesti ikuisesti, mutta minuuteina varmaan vain pari. Tästä soitettiin eläinlääkäriin, jossa epäiltiin rodun huomioiden epilepsiaa, mutta kerrottiin, ettei ensimmäisestä kohtauksesta voida asiaa sanoa varmaksi. Koira kävi kuitenkin varmuuden vuoksi lääkärissä, jossa se sai varoiksi kohtaukset keskeyttävää lääkitystä. Asia jäi tämän jälkeen taustalle ratkaisemattomana ja kun aikaa kului, koko kohtaus unohtui.
Seuraavan kerran Vilma sai kaksi perättäistä kohtausta helmikuun 28. päivä 2009. Olin tällöin itse poissa, joten en päässyt näkemään tilannetta. Kohtausten välillä oli siis yli 6kk, mutta oli selvää, ettei voitu enää puhua jostain epämääräisestä krampista. Vilma kävi jälleen lääkärissä ja siltä otettiin erinäisiä kokeita ja verikokeet viittasivat kasvaimeen, mutta mitään kasvainta ei kuvista löytynyt. Pääkoppaa ei kuitenkaan kuvattu, sillä vakuutusyhtiö ilmoitti, ettei korvaa EEG-kuvauksia (aivosähkökäyrä) ja kyseinen mittaus olisi maksanut pienen omaisuuden. Se päätettiin jättää välistä, koska vaikka kasvain olisikin löytynyt, ei sille olisi voitu mitään tehdä.
Seuraava kohtaus tuli vasta vuoden kuluttua, talvella 2010. Sitten seuraava syksyllä 2010. Ja jälleen yksi keväällä 2011. Ja nyt aamulla helmikuussa 2012. Kohtausten väli on siis pääasiassa ollut 6-12 kuukautta. Toki on mahdotonta sanoa, mitä tapahtuu silloin ku koira on yksin, mutta nämä kohtaukset ovat niitä, jotka ovat tapahtuneet kotona perheenjäsenten läsnäollessa. Kohtauksia ei ole edeltänyt mikään tavallisesta poikkeava tapahtuma, ne vain tulevat kun ovat tullakseen. Kohtaukset eivät epilepsian mittakaavassa ole ilmeisesti kovin rajuja, sillä koira ei mitenkään menetä tajuntaansa ja kohtaukset ovet lyhytkestoisia, vaikkakin tilanteessa itsessään tuntuu, että kohtaus kestää ikuisuuden.
Aamuinen kohtaus poikkesi aiemmista siten, että koira oksensi kohtauksen jälkeen ja sillä tuli välittömästi kova tarve päästä ulos asioilleen. Se on ilmeisesti (käsittääkseni) ihan normaalia kohtauksen jälkeen.
Kohtauksen jälkeen Vilma on jotenkin ahdistuneen oloinen ja hakeutuu hyvin lähelle ihmistä, esim. sängyn alle nukkumaan, mieluiten tosin ihan viereen asti.
Tietoa epilepsiasta koirilla
Epilepsia koirissa – Majka Borgström
Koiran epilepsia – Nina Menna, Vetcare Oy
Epilepsia-tietoa – Ritva Salmi, kennel Black Master’s
Belgianpaimenkoiraa hankkiessani sain paljonkin tietoa tästä sairaudesta, mutta vasta Vilman myötä se on tullut konkreettiseksi asiaksi. Kasvattajalta olemme saaneet hyvin tukea asian suhteen, etenkin vanhempani, jotka olivat paljonkin yhteydessä kasvattajaan kun Vilma sai kohtauksia asuessani Ruotsissa. Minulla oli aiemmin sellainen käsitys, että hyvin usein tätä sairautta haluttaisiin salailla ja vähätellä, mutta Vilman kohtausten myötä on kyllä tuntunut täysin päinvastaiselta, on kannustettu kertomaan ja puhumaan asiasta. Se ei tietenkään Vilmaa auta, mutta positiivisesti ajatellen ehkäpä tulevaisuudessa avoimuudesta on sitten apua, jos vaikka epilepsian perinnöllisyydestä yms. löydettäisiin ihan konkreettista tietoa ja sitä voitaisiin johdonmukaisemmin karsia pois.
Julkaisija: Katri, 08.02.2012 klo 12:27. Luokat: Koirat, Yleinen • Ei kommentteja
Muuttokuulumisia
Oikeastaan mulla ei ollut ajatuksena kirjoitella mitään tänne, kun ei kerran suurempaa asiaakaan ole, mutta kun tätä niin vaadittiin. Niin, yksi (ja ainoa?) lukijoistani suorastaan aneli minua kirjoittamaan tänne. Jännittävää, mahtaakohan hänellä olla muuta elämää lainkaan?
Mutta taas sitä joutui sitten muuttamaan, onneksi varmaan toivottavasti toistaiseksi viimeistä kertaa hetkeen. Tällä kertaa tosin sain 90% tavaroista järjesteltyä jo ensimmäisenä päivänä ja loput viimeistään huomenna. Yllättäen mahtuu kyllä yhteenkin huoneeseen saman verran tavaraa kuin kaksioon, vaikka onhan tässä nyt vähän luovia ratkaisuja jouduttu tekemään ja uusi “vaatekaappikin” on kirjahylly, mutta onneksi en ole kova keräilemään vaatteita niin mahtuvat kyllä siihenkin ihan hyvin.
Eläimetkin mahtuivat ihan hyvin, okahiiret ja yksi jäljellä oleva kesyhiiripoika mahtuivat tähän huoneeseen ja rottapojat pääsivät varastoon, koska tuppaavat haisuilemaan sen verran eten ihan vieressa halua nukkua. Eikä ne kyllä oikein olisi mahtuneetkaan.
Koulun ja työn vuoksi on hieman stressiä, sillä YT-neuvotteluiden vuoksi sain hieman ennen joulua tietää, ettei työsuhdettani voida enää tammikuun jälkeen jatkaa. Eli vielä huominen töitä ja sitten ei. Aamuheräämisten kannalta se on aika luksusta, mutta sitten taas rahatilanteen kannalta ei. Eikä myöskään koulun, sillä jotta voisi aikuispuolelta valmistua, pitäisi olla jonkinsortin työpaikka. Siksi tällä hetkellä ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea oman alan töitä ja erityisesti tuo helpdesk vastaisi aika hyvin omaa kiinnostusta sekä koulutusta. Kovin vähänlaisesti vain tuntuu olevan paikkoja auki.
Tälle viikolle luvattiin sitten mukavia pakkasiakin, että heihei vaan ylimääräiselle ulkoilulle. Toisaalta ensimmäistä “lomaviikkoa” täytyy varmaan hieman juhlistaa käymällä vaikka elokuvissa hyvässä seurassa joten kai sitä vähän voi ulkonakin käydä?
Julkaisija: Katri, 30.01.2012 klo 20:46. Luokat: Yleinen • Ei kommentteja
Enkeli-Elisa 1996-2011
“Sivut loppuu kohta. Loppuuko elämä samalla? Mä voin kirjoittaa loputtomiin, mutta mitkään sanat ei kuvaa sitä miltä musta tuntuu. Kun nää oliskin viimeiset sivut. Ei tarttis enää olla… ollenkaan. Mä en vaan jaksa. En tätä paskaa. Musta tuntuu, etten mä saa henkeä enää. En jaksa hengittää. Se on liian vaikeeta. Puristaa, tukehduttaa. Ei jaksa. Ei pysty. En mä. Mä en ole mitään.”
(Elisan oma päiväkirja 22.1.)
Tietoisesti yritän välttää vakavien aiheiden kirjoittamista blogissani, koska olen itse jotenkin niin herkästi asioihin reagoiva, että murehdin niitä ihan tarpeeksi itsekin.
Koko pienen ikäni koulussa on puhuttu koulukiusaamisesta, siitä miten ihmiset kokevat asioita eri tavoilla ja se mikä on jonkun mielestä hauskaa, voi toisesta tuntua hyvin pahalta. Silti ympärillä näkyi koulukiusausta, tavalla jos toisellakin. Omia kavereita tietenkin puolusti, mutta kynnys esimerkiksi puuttua rinnakkaisluokkalaisen kiusaamiseen oli liian suuri. Ja toisaalta vaikeasti havaittavaa. Monesti välitunneilla jopa opettajat saattoivat puuttua kiusaamiseen – mutta kun se kiusattu lisäkiusaamisen pelossa kertoi nauraen kaiken olevankin hyvin. Opettaja poistuu. Kiusaaminen jatkuu.
Se, että asiasta puhuttiin, ei auttanut. Kai sitä kiusaajat ajattelevat, että eihän heidän kiusaaminen ole niin vakavaa tai että uhri tosiaan ansaitsee sen. Lapset eivät ymmärrä kiusaamisen seurauksia, sanotaan. Entäpä ne työpaikkakiusaajat? Harrastuksissa kiusaavat? Aikuisia ihmisiä, joiden pitäisi jo tietää. Ehkäpä jopa lapsilleen paasaavat kotona miten kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Vaikka en suoraan uskokaan siihen, että vika olisi kouluissa kun eivät kertoisi tarpeeksi koulukiusaamisesta, laitan silti linkin adressiin, jossa Enkeli-Elisan tarina halutaan tuoda kouluihin, varoittavaksi esimerkiksi ajatuksia herättämään.
Lisää linkkejä Enkeli-Elisasta:
Facebook
Elisan päiväkirjat
Elisan vanhempien blogi
« Vanhemmat postit Arkistot
- Helmikuu 2012 (4)
- Tammikuu 2012 (6)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (2)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (6)
- Kesäkuu 2011 (8)
- Toukokuu 2011 (15)
Kategoriat
Seuraa blogia
