Grüße aus Deutschland!
Huhtikuun puolessavälissä sain äkisti tietooni tilaisuuden, että pääsisin mukaan Lifelong learning-tyyliselle workshopille Saksaan Dresdeniin. Passin kanssa meinasikin tulla hieman kiire, mutta onneksi toimitusaika olikin sitten luvattua lyhyempi ja ehdin saada passin ajoissa. Tämän tyyliset workshopit ovat EU:n tukemia ja siten matkat, majoitus ja ruoka olivat sen puolesta kustannettuja. En ollut aikaisemmin kuullutkaan tällaisista workshopeista, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Seuraavasta linkistä löydät lisätietoa workshopeista ja myös ilmoittautumisohjeet: European Comission, Grundtvig actions, Workshops. Workshopiin voi osallistua kerran kolmessa vuodessa ja lähes kaikki kulut siis kattaa EU, ainoastaan omat henkilökohtaiset ostokset joutuu maksamaan itse.
Workshop koostui 14 osallistujasta, joista 7 oli nuoria ja 7 vanhempia. Osallistujia oli monesta maasta, kuten esimerkiksi Espanjasta, Kreikasta ja Bulgariasta. Kielimuuri osoittautui välillä hankalaksi, sillä vaikka oma englantini onkin sujuvaa, kaikilla näin ei ollut. Itse asiassa osalla osallistujista englanti oli hyvinkin rajallinen ja elekieltä sekä muuta sekalaista kommunikaatiota jouduttiin käyttämään melko paljon. Kuitenkin porukka oli hyvin rohkeaa ja kukaan ei kielitaidon puutteen vuoksi jäänyt etäiseksi porukasta vaan asioita sitten vain toistettiin, piirrettiin paperille, selitettiin käsimerkein.
Lähtö oli siis 2. toukokuuta Helsinki-Vantaan lentokentältä. Itsellänihän edellisestä lentokerrasta oli kulunut jo yli 10 vuotta ja muutenkin hieman kammoksuin lentämistä, sillä minun pääni ei vain tajua, että miten sellainen painava mötikkä voi pysyä ilmassa. “Tilastollisesti turvallisempaa kuin autoilu”-rohkaisu ei sekään auta, sillä minulle riittää se yksi tilastollinen poikkeama… Mutta noh, en nyt mikään lentofoobinen silti ole, mutta en voi myöskään sanoa pitäväni lentämisestä… Lennot kuitenkin sujuivat kumpaankin suuntaan oikein kivasti ja Air Berlin tarjosi jokaisella lennolla kivasti pikkuevästä jossa oli jopa valinnanvaraa (suolaista ja makeaa eri sortimentteja sekä juomavalikoima yllättävän laaja).
Majapaikkana toimi pienehkö hotelli Hexenhaus, eli suomeksi noitatalo. Paikka oli oikein mukava ja oikein saksalaisen näköinen ja nimensä mukaisesti paikka oli sisustettu pienillä noitahahmoilla. Lisäksi joka ikinen päivä siivoojat kävivät siivoamassa huoneet ja viikkasivat yöpaidankin rusetin muotoiseksi. 
Yksi osa ohjelmasta muodoistui kaikenlaisesta luovasta työskentelystä. Kaikkeen oli jokin ohjeistus, mutta enimmäkseen saimme kuitenkin tehdä töitä oman mielikuvituksemme mukaan. Pääsimme työskentelemään niin saven kuin villankin parissa ja käsityöihmisenä innostuin molemmista hyvinkin paljon. Sen sijaan paperimassan kanssa askartelu ei niin innostanut, mutta oli ihan mukava nähdä millaista siitäkin voi saada aikaan. Ehkä eniten tykästyin kuitenkin savityöskentelyyn. Olen toki koulussa päässyt tutustumaan saveen, mutta sen polttaminen on kotioloissa niin hankalaa, että koulun ulkopuolella en ole paljon savesta mitään askarrellut. Nyt askartelin pienehkön mökin hiirulaisilleni. 
Toinen osa muodostui oikeastaan kulttuurinähtävyyksistä, joista etenkin Dresdenin vanha kaupunki oli erityisen kiinnostava. Dresden tuhoitui lähes täysin helmikuussa 1945 kun Yhdysvallat ja Iso-Britannia päättivät tuhota kaupungin. Lähes kaikki rakennukset oli kuitenkin rakennettu uudelleen käyttäen sekä vanhoja pommituksesta selviyyneitä kiviä, että uusia. Selkeimmin tilanteen näkikin siitä, että vanhat kivet olivat liki mustia ja uudet vaaleita. Osa rakennuksista oli siis tuhoutunut täysin ja ainoastaan yksittäisiä alkuperäisiä kiviä oli säilynyt.
Pääsimme myös tutustumaan Dresdenin yöelämään kun kävimme nuorisoporukalla Scheunessa, nuorison suosimassa yökerhossa, joka on ollut pystyssä yli 60 vuotta. Tuolloin siellä oli jokin bändikilpailu, joten ehkä ihan parasta kuvaa kyseisestä paikasta emme saaneet, mutta kaikin puolin oli hyvin mielenkiintoinen paikka. Tämän jälkeen kävimme vielä hetken istahtamassa Cocktailbaarissa, jossa oli niin halpaa ja viihtyisää, että olisi voinut pidempäänkin viihtyä. Seuraavana aamuna oli kuitenkin taas herätys ja viimeinen raitiovaunukin oli jo lähdössä, joten lähtö hotellille oli vähän pakollinen.
Kaikin puolin oli aivan mahtava reissu ja hienoa päästä ulkomaille pitkästä aikaa. Saksa erityisesti on ollut toivelistalla jo pidempään ja varsinkin tuo Dresdenin historiallinen puoli oli hirvittävän mielenkiintoinen.
Julkaisija: Katri, 15.05.2012 klo 15:18. Luokat: Kuvat, Yleinen • Ei kommentteja
Kommenttiominaisuuden korjaus
Olen tiennyt jo jonkun aikaa, ettei blogissani onnistu kommentoiminen laisinkaan, kun kommenttilomakkeen lähetysnappula ei toimi. Well played tosiaan kun en tarkistanut aikanaan sen toimivuutta.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nyt lomake on korjattu! Eihän siihen mennytkään kuin hieman alle vuosi… Kuva liittyy.
Suojattu: Rutiinilla
Julkaisija: Katri, 23.04.2012 klo 6:50. Luokat: Yleinen • Syötä salasanasi lukeaksesi kommentteja.
Kun kaikki muutkin…
Yllä olevan kaltaisia kuvia on netti täynnä, joten tylsyydessäni päätin tehdä sellaisen itsestäni. Se ei ihan helppoa ollutkaan, sillä monilla ystävilläni on hyvin erilainen kuva siitä mitä teen päivät pitkät (yleisesti ottaen kolme leiriä: hyysään tuhoeläimiä, juoksen koiratreeneissä tai istun koneella – tähän valitsin nyt tuon tuhoeläin-joukkueen) ja pomollani ei varmaan ole mitään mielipidettä oikeasti, kun tällä hetkellä sellaista ei ole… Mutta yhdenlainen versio tässä siis. Täytyy päivittää jahka tilanne toivottavasti asap muuttuu paremmaksi.
Ei liene sattumaa, että kohta “What my mom thinks I do” ja “What I really do” ovat niin kovin lähellä toisiaan… Äidit kun tietävät aina kaiken, tai ainakin osuvat hyvin lähelle!
Julkaisija: Katri, 13.04.2012 klo 21:56. Luokat: Yleinen • Ei kommentteja
One day I know we’ll meet again under the Iron Sky
Iron Sky, paljon hypetetty, mutta ei suinkaan turhaan. Täytyy sanoa, että ainakin omasta mielestäni paras näkemäni elokuva pitkään aikaan.
Yksinkertaisesti ja nopeasti sanottuna elokuva kertoo natseista, jotka pakenivat vuonna 1945 Kuun pimeälle puolelle ja vuonna 1918 he aikovat tulla takaisin Maahan. Tarkemmat juoniselityksen voi lukea halutessaan vaikkapa Wikipediasta tai vielä tarkemman IMDB:stä. Kuten aina, näen hieman turhaksi raapustaa täydellistä juoniseputusta, sillä ensinnäkin se spoilaisi osan elokuvaa ja toiseksi kun juonen voi lukea myös muilta sivuilta, miksi sitä kannattaisi tänne enää kirjoittaa… eihän sitä täältä kukaan kuitenkaan lue.
Halusin mennä tosiaan katsomaan elokuvan ihan siksi, että sitä oli minulle kovasti kehuttu. Hieman epäillen suhtauduin, silä harva scfileffa yltää sille tasolle, että oikeasti elokuvissa asti jaksaisin käydä katsomassa.. Vielä vähemmän kun kyseessä on suomalainen elävä… Tosin tällä kertaa minulla oli ilmaislippu joten sekin laski kynnystä.
Elokuva oli mielestäni oikein viihdyttävä. Erityisesti siksi, että yleensä maailmantuhosta kertovissa elokuvissa keskitytään jonkun semitaviksen survival-kamppailuun. Iron Sky keskittyi seuraamaan tuhoa poliitikkojen näkövinkkelistä ja hyvinkin satiirisesti. Jotkut tätä kritisoivat, mutta omasta mielestäni kuvio toimi oikein fiksusti. Toisaalta se perinteinen mies+nainen-rakkauskuvio olisi voitu jättää pois, mutta kun sekin oli toteutettu poikkeuksellisella tavalla, niin sallitttakoot se tämän kerran.
Ja jos joku ei hoksinut, blogikirjoituksen otsikko on biisistä nimeltä Under The Iron Sky. Oikein kaunis kappale!
Julkaisija: Katri, 09.04.2012 klo 23:03. Luokat: Yleinen • Ei kommentteja
Citizen X
Yksi pimeä puoleni on se, että olen hyvinkin kiinnostunut joistakin rikosmysteereistä ja etenkin erilaiset sarjamurhaajakeissit ovat erittäin kiehtovia. Siksi on tullut luettua ja katsottua useitakin dokumentteja eri tapauksista ja viimein pääsin katsomaan tämän vuodelta 1995 olevan elokuvan Citizen X, joka kertoo Andrei Tšikatilon tarinan. Wikipediasta löytyy tiivistelmä kyseisen mielipuolen elämänvaiheista, joten en kovin tarkasti aio sitä pohjustaa, mutta kyseessähän oli neuvostoliittolainen sarjamurhaaja, joka murhasi yli 50 ihmistä vuosina 1978-1990. Tšikatilo teloitettiin 1994.
Elokuva oli ikärajaltaan K18, vaikka esimerkiksi murhakohtaukset olivat varsin kaunisteltuja ja esimerkiksi Tšikatilon harrastamaa kannibalismia näytettiin kovin vähän, mikä toisaalta oli ihan hyvä ratkaisu, sillä dokumenttityylisessä elokuvassa mässäily olisikin aika turhaa. Mielestäni elokuva noudatteli melko hyvin todellisia tapahtumia, joskin ihan kaikkea oli vaikea ymmärtää, sillä elokuvan englanti oli paikoin aksentiltaan niin venäläistä, että välillä en ollut edes varma kumpaa kieltä siinä puhuttiin. Päänäyttelijät olivat kyllä ihan englanninkielisiä, mutta koska elokuva kuvattiin Unkarissa, osa näyttelijöistä oli selkeästi paikallisia. Tämä näkyi elokuvassa mm. siten, että monet sivuosat eivät pitäneet sisällään juuri lainkaan puhumista, vaan mikäli katsojalle haluttiin näyttää jotain, se tehtiin nyökyttelemällä tai muilla kehon eleillä, tai korkeintaan yksinkertaisilla Yes/No-tyylisillä repliikeillä, johtuen luultavastikin paikallisten kielitaidosta.
Alkuun elokuva vaikutti sellaiselta, etten ollut varma jaksanko katsoa sitä loppuun, mutta hyvä että jaksoin. Olisihan kyseisestä elokuvasta saanut paremmankin, mutta tämäkin ajoi asiansa oikein hyvin.
Lisää elokuvasta:
IMDB – Citizen X (1995)
Elokuva kokonaisuudessaan Youtubessa
« Vanhemmat postit Arkistot
- Toukokuu 2012 (2)
- Huhtikuu 2012 (6)
- Maaliskuu 2012 (5)
- Helmikuu 2012 (5)
- Tammikuu 2012 (6)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (2)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (6)
- Kesäkuu 2011 (8)
- Toukokuu 2011 (16)
- Huhtikuu 2011 (2)
- Maaliskuu 2011 (1)
Kategoriat
Seuraa blogia
