Älä luovuta vielä, me ollaan vihdoin oikeella tiellä

Sisko älä luovuta vielä, me ollaan vihdoin oikeella tiellä.
Matka on pitkä ja kivinen, mutta älä pelkää, mä otan sut vaikka reppuselkään..
– Kuningasidea, Enemmän Duoo Ku Sooloo

Treenikaverit jo tietävätkin, että Meleen taival harrastuskoirana ei ole tähän asti ollut kovin mutkaton. Se on luonteeltaan melko terävä, ja tämä ominaisuus on ollut suorastaan ylitsevuotava. Se on oirehtinut Meleen kohdalla lähinnä lasten ja muiden koirien seurassa ja tätä onkin työstetty hurjasti viimeisen vuoden aikana. Terävyys on ilmennyt siinä mm. siten, että ollessaan epävarma jonkun toisen koiran läsnäollessa, se on pyrkinyt hyökkäämään kohti. Aggressiivinen se ei osaa onneksi olla, mutta toki sen käytös antaa hyvin ristiriitaisia signaaleja vastapuolelle.

Treeneissä tätä ongelmaa on kierretty ja työstetty siten, että koira on aina liinassa. Sille ei ole koskaan annettu mahdollisuuttakaan päästä toisen koiran luokse ja hyökkimistoimet on estetty tiukalla pakotteella ja kieltämisellä. Tämän osalta piti Meleen kohdalla olla ehdottoman mustavalkoinen, minkäänlaista toivotusta poikkeavaa käytöstä ei hyväksytty. Meidän tapauksessamme toivottu käytös oli katsekontakti ohjaajaan. Meleen kohdalla ei siis voitu ajatellakaan, että toivottu käytös olisi ”mitä tahansa paitsi ei-toivottu toiminta”-tyyppinen, mikä ei koiralle olekaan kovin selkeä kriteeri palkan saamiseksi. Tällä tavalla Meleellä oli aina tieto siitä, mitä sen piti tehdä tilanteessa, jossa se koki olonsa epävarmaksi.

Toisaalta vastavuoroisesti tilanteet on myös järjestetty siten, että Melee saa olla aina rauhassa, eli muita koiria ei sen luokse päästetä. Tämä aiheutti toki hieman suunnittelua treeneissä, sillä paikallamakuuseura ja treeniseura muutenkin tuli valikoida sen mukaisesti, että Meleen heikkoudet huomioitiin koko ryhmän toimesta. Vähitellen Mellun luottamus treenien turvallusuuteen kasvoi ja se rentoutui. Rentoutumisen myötä se kykeni yhä paremmin keskittymään treenaamiseen.

Ongelma ei toki alusta asti ollut näin helposti selätetty. Tämän vuoksi on koettu tunneskaalan ääripäät, vahvasti painottuen kuitenkin sinne surun ja murheen puolelle. Aloin välillä epäilemään omaa osaamistani ja pärjäämistäni. Melee kasvoi suureksi, liki 63cm korkeana sillä on voimaa ja painoa niin paljon, että se voi saada jo koheltamalla vahinkoa aikaiseksi. Omat taitoni tuntuivat loppuvan kun mikään ei tehonnut ja koira oli täysin erilainen mitä aiemmat koirani ovat olleet. Heikkouteni, epätoivoon ja pessimistisyyteen hukuttautuminen, sai toisinaan melko vahvankin otteen, josta kuitenkin tavalla tai toisella aina noustiin. Luovuttaa en osaa, se olkoot sitten se meikäläisen vahvuus! Yhteydenotto Meleen toiseen omistajaan, Mariaan (kennel High-Spirited) auttoi. Pääsimme paikan päälle yksityistarkkailuun, jossa kävi selväksi, että:

a) kyllä, olen ollut hieman epäjohdonmukainen
b) ei, koira ei ole mielenvikainen
c) kyllä, tilanne on korjattavissa.

Tuen saaminen osaavammalta on oikeasti todella helpottavaa ja antaa voimaa taas jatkaa yrittämistä. Marian ohjeilla Meleen käytös muuttui liki yhdessä yössä parempaan suuntaan. Tottakai takapakkeja tuli, eikä se pessimistisyyden suokaan aina niin kaukana ollut, mutta vähä vähältä sitä päästiin parempaan suuntaan lenkillä ohitustenkin kanssa. Siskoni kävi lapsensa kanssa kylässä, eikä Melee hyökkinyt kertaakaan kohti, vaikka epävarmuutta vielä ilmenikin.

Treeneissä huomasin viime kesän aikana, että liina oli yhä enenevissä määrin vain tiellä, eikä sitä enää tarvittu kuin ohjaajan turvaksi.

Pari viikkoa sitten aloitimme koirakoulu Kisman tokovalmennuksessa. Viime treenit menivät niin loistavasti, että sain hyvän mielen pitkäksi aikaa. Odotellessa Melee seurasi rauhallisesti omalta viltiltään (tämäkin on toiminut hyvin, että Meleellä on oma paikka odotellessa) muiden treeniä ja oman treenin aikana se ei vilkaissutkaan muita koiria. Irrotin liinan, eikä mitään tapahtunut. Mutta se muutos mikä mussa itsessä tapahtui, oli ihan huikea! Me edistytään! Ei sitä näe välttämättä arkielämässä kun muutokset tapahtuu niin pikkuhiljaa, mutta tämä oli itselle ihan valtava askel – uskalsin luottaa.

Melee viltillä
Melee omalla viltillä vuoroa odottelemassa

Olen monesti tuntenut jopa hieman häpeää tämän ongelman suhteen, koska Melee on kuitenkin ”jo” kolmas koirani. Ajattelin, että tässä vaiheessa sitä pitäisi jo osata. Meleen hankaluudet ovat kuitenkin opettaneet, että kaikki koirat on tosiaankin erilaisia, ja ongelmat voi tulla vastaan vasta vuosien päästä, kun tulee eteen se ensimmäinen oikeasti hankala tapaus. Eikä Melee varmasti ole edes pahimmasta päästä, sillä ohjaajapehmeänä sen käytöstä on kuitenkin kohtuullisen helppo muokata. Ollemme saaneet ihan mielettömästi apua eri treenikavereilta ja kokeneilta kouluttajilta, ja olen niistä neuvoista ja meihin käytetystä ajasta ihan mielettömän kiitollinen. Oon kuitenkin ylpeä myös itsestäni, että en hukkunut sinne epätoivon suohon, vaan jaksoin vääntää ja vääntää epäonnistumisten jälkeenkin.

Ei toki tämäkään polku ole vielä loppuun koluttu, ehkä käydään jossain kohti jopa pari askelta taaksekinpäin, mutta tässä kohti tämä on yksi tärkeä käännekohta meille. Ei kaikki voitot tule kokeista ja kilpailuista.