Paluu arkeen

Hiljaista on ollut, blogissa nimittäin. Blogin ulkopuolinen elämä onkin sitten ollut kaikkea muuta kuin hiljaista.

Maaliskuun alussa kävin lonkkaleikkauksessa. Se tiesi kuukauden sairaslomaa, jolloin en saanut istua pitkiä aikoja. Tämä tarkoitti suoraan aikaa pois tietokoneelta ja blogin parista. Ei tosin olisi ollut paljoa kirjoiteltavaakaan, kun jo koiran lenkittäminen oli mahdotonta. Tai ainakin Ginga ja Meleen ulkoiluttaminen, sillä ei toivoakaan että ne olisivat antaneet tasoitusta rammalle taluttajalle – päinvastoin. Lonkkaleikkauksesta kirjoittelen varmasti myöhemmin oman postauksen, ja muutoinkin mielessä on ollut tehdä blogista monipuolisempi aiheiden osalta. Ei pelkkiä koirajuttuja siis, vaikka pääpaino niissä tulee olemaankin.

Maaliskuun sairasloman jälkeen koitti myös muutto takaisin kotipaikkakunnalle Tampereelle. Ja miten onnellinen siitä muutoksesta olenkaan! Vaikka muutto oli raskas monella tapaa ja sisälsi paljon epävarmuutta mm. työpaikan osalta, en voisi tyytyväisempi olla. Perhe ja ystävät lähellä, koiraharrastukseenkin sai taas heti omanlaisensa tatsin kun tutut treenikaverit ympärillä ja uuttakin porukkaa olen löytänyt. Viikot ovat saaneet oman rytminsä treenien mukaan ja elokuussa alkaa myös agility. Se tosin hieman jännittää, sillä lonkka ei ihan priima ole vieläkään, mutta ryhmän kouluttaja on luvannut tukea mm. etäohjauksen treenaamisessa, joten eiköhän jollakin tavalla ainakin pystytä tätäkin harrastamaan.

Kaikenkaikkiaan on ollut viime aikoina puhtaasti niin hyvä fiilis ja niin paljon mukavaa tekemistä, ettei ole blogin päivittely käynyt mielessäkään. Tai on, mutta liian lyhytaikaisesti, että olisin mitään tekstiä saanut aikaiseksi. Katsotaan miten käy jatkossa, tavoitteena olisi aktivoitua tälläkin saralla.

Leffavinkki: The Plague Dogs

The Plague Dogs (French cover)

Ruohometsän kansa (eng. Watership Down) on monelle tuttu kirja sekä elokuva. Itse näin elokuvan ensimmäisen kerran jo lapsena, ja kaikessa raakuudessaan ja synkkyydessäänkin se jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Sekä kirja että elokuva on alunperin julkaistu 1970-luvulla (kirja 1972 ja elokuva 1978) ja vielä tuolloin niitä ei lukemani perusteella pidetty kovinkaan traumatisoivina. Toisin on nykyään, sillä esimerkiksi Britanniassa Channel 5 sai valtavasti kritiikkiä vanhemmilta, kun se esitti kyseisen elokuvan televisiossa pääsiäissunnuntaina 2016. Ruohometsän kansa toki kertoo villikaneista, ja sinänsä se saattaa kuulostaa pääsiäishenkiseltä, mutta ehkä sitä ei kuitenkaan voi nähdä koko perheen hauskana pupuelokuvana..

Joka tapauksessa, jos sinäkin olet yksi niistä, johon Ruohometsän kansa on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, saatat olla kiinnostunut myös elokuvasta The Plague Dogs. Kuten Ruohometsän kansa, myös The Plague Dogs on Richard Adamsin kirjoittama kirja, joka on julkaistu vuonna 1977. Elokuva on julkaistu vuonna 1982 ja sen on tuottanut sekä ohjannut Martin Rosen – sama henkilö joka ohjasi myös Ruohometsän kansa -elokuvan. Teema on samanhenkinen, synkkä, verinen ja inhottavan realistinen. Siinä missä Ruohometsän kansalle ei ole ikärajaa (koska sitä ei koskaan arvioitu), The Plague Dogs on saanut Yhdysvalloissa PG-13 -suosituksen.

The Plague Dogs
The Plague Dogs

The Plague Dogs kertoo kahdesta koirasta, Rowfista ja Snitteristä, jotka pakenevat tutkimuslaboratoriosta. Tarinan alku korostaa vahvasti eläinkokeiden (mm. vivisektio) julmuutta, ja elokuva alkaakin kohtauksella, jossa Rowfia uitetaan altaassa kunnes sen voimat ehtyvät ja se hukkuu, jonka jälkeen se elvytetään ja hukkumiskoe toistetaan. Elokuvan ohjaajan mukaan elokuva ei kuitenkaan pyri olemaan eläinkoevastainen, vaan pääpaino on koirien seikkailussa.

Pakenemisen jälkeen sekä Rowf että Snitter yrittävät parhaansa mukaan selviytyä vapaudessa. Vapaus ei kuitenkaan ole ilmaista ja eläinkoelaitoksen tutkijat yrittävät saada koirat kiinni. Myös muut ihmiset, media sekä lopussa jopa armeija kiinnostuvat koirien tilanteesta niiden tapettua lampaita. Tutkijat väittävät koirien kantavan paiseruttoa, joka osaltaan herättää tarpeen saada koirat kiinni. Koirien vapaus kääntyykin pelkäksi pakomatkaksi ja niiden vapaudesta on vaikea iloita, kun juonenkäänne toisensa jälkeen vahvistuu katsojan ajatus siitä, että tämä ei voi päättyä hyvin.

Elokuva on synkkä ja lohduton, paikoitellen hyvinkin raaka ja ilon ja toivon pilkahduksia on hyvin vähän. Missään nimessä tämäkään ei ole lastenelokuva. Harmillista on kuitenkin, että elokuva on jäänyt varsin vähälle huomiolle verrattuna Ruohometsän kansaan, sillä The Plague Dogsia ei ole esimerkiksi Suomessa näytetty televisiossa kertaakaan ja alkuperäisen DVD:n löytäminenkin on vaikeaa. Toistaiseksi elokuva löytyy kuitenkin kokonaisena Youtubesta, joten jos videon heikko laatu ja tekstityksen puute ei haittaa (paikoitellen hahmoilla on melko voimakas aksentti jota on vaikea ymmärtää, etenkin kun ääniraita ei ole kovin laadukas), suosittelen katsomaan sen sitä kautta.

Viittä(toista) en vaihda

Markkinoilla on satoja erilaisia hihnoja, pantoja, leluja ja muita tarvikkeita koirille ja niiden omistajille. Monesti tuotteet lupaavat paljon, mutta antavat vähän ja todellisen kuvan niistä saa vasta käytössä. Itsekin olen havainnut, että jotkut huikeina juttuina ostamani tarvikkeet ovat jääneet pölyttymään kaapin perälle, kun ne ovat osoittautuneet käytössä heikkolaatuisiksi tai epäkäytännöllisiksi. Jotkut ovatkin sitten osoittautuneet varsin hyviksi. Tässä postauksessa listaan tuotteita, jotka ovat meillä toimineet hyvin ja jääneet pitkäaikaiseen käyttöön. Jaottelen tarvikkeet arkielämän tarvikkeisiin ja treenitarvikkeisiin sekä omistajan tarvikkeisiin, sillä kohdallani jako niiden kesken on varsin selvä. Tämä kategorioittain luotu Top5 -lista (tai oikeastaan Top15) voi tarjota myös ideoita pukinkonttiin, vaikka varsinaiseksi lahjapostaukseksi en tätä luonutkaan. 🙂

Top5 -koiratarvikkeet arjessa

1. Rukka Form -puolikurra
Ostin Mustin ja Mirrin tarjouslaarista ensimmäisen Rukka Form-puolikurran vitosella. Syynä oli yksinkertaisesti se, että halusin Meleelle leveän pannan, mutta en raaskinut vielä tilata mittojen mukaan teetettyä nahkapantaa, sillä Melee kasvaisi vielä. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä panta vaikutti varsin kankealta ja epäkäytännölliseltä. Nykyisin kyseiset pannat löytyvät molemmilta koirilta ja ovat lenkkeillessä meidän vakiovarusteita. Leveä panta on koiran kaulalle ystävällisempi kuin ohut, eikä puolikuristava pääse luiskahtamaan kaulasta. Lisäksi leveässä pannassa myös heijastimet näkyvät jonkin verran jopa karvojen alta, vaikka ne eivät tässä pantamallissa kovinkaan suuret edes ole.

2. Rukka Solid -monitoimitalutin
Melee asetti tullessaan hihnalle uudet kriteerit kiskaistuaan Hurtan lähes uuden nahkataluttimen poikki. Hihnan piti olla kestävä, mutta myös ehdottoman mukava kädessä. Tästä syystä vieroksuin nylonhihnoja, kunnes sattumalta Rukan monitoimitalutin neopreenivuorauksella tuli vastaan. Lähti heti mukaan ja kokeilun myötä totesin hihnan oikein toimivaksi. Meillä tämä on käytössä vain Mellulla, joskin olen harkinnut taluttimen ostamista myös Gingalle.

3. Flexi
Kolmantena vakiovarusteena meillä on paljon parjattu kelatalutin Flexi. Se toimii arkilenkkeilyssä Gingalla erittäin hyvin ja myös Meleellä lenkkeillessä metsässä paikoissa, jossa koiralle haluaa antaa vapautta, mutta sitä ei voida pitää vapaana. Erityisesti vaellusreissulla Kuusamossa flexit osoittautuivat todella hyödyllisiksi ja siitä syystä ne löytyvät myös top5 -listaltani, vaikka muilta osin suhtaudunkin flexin käyttäjiin kriittisesti.

4. Kong Classic
Perinteinen Kong on toiminut hyvin yksinolon hiljaisuutta opetellessa, sillä sen sisälle saa laitetua lähes mitä tahansa. Meillä vakiona käytetään turvotettuja nappuloita, jotka saavat pakastua muutaman tunnin pakkasessa, jolloin koiralla kestää noin puolisen tuntia tyhjentää Kongin sisältö. Kongissa on huippua myös se, että se kestää mikrotuksen (sisälle voi sulattaa esim. juustoa) sekä astianpesukoneessa pesun.

5. Autohäkki
Avopuolisoltani tilaama autohäkki on tullut enemmän kuin tarpeeseen kahden koiran kanssa kulkiessa. Häkki on todella kätevä, sillä se mahdollistaa takaluukun pitämisen avoinna ja siten koiria voi pitää autossa myös helteellä, joskin varjoisa paikka on tällöinkin tarpeen. Häkissä on myös lukittavat ovet, joten ei tarvitse huolehtia, että kukaan kävisi nappaamassa koiria mukaansa. Joskin tästä pitää huolen myös Melee, joka suojelee autoa omalla demonisella räksyhaukullaan, joka on ehkä yksi sen rasittavimmista ominaisuuksista.

top5_tarvikkeet_arki
Top5 -koiratarvikkeet: Rukka-panta ja hihna sekä Kong Classic -aktivointilelu (Musti ja Mirri), Variogate-autohäkki (Kulkukoira.com)

 

Top5-koiratarvikkeet treeneissä

1. Pro Dog Bungee -lampaankarvalelu
Tämä on meillä ihan ykkönen treenileluissa ja koiratkin tykkäävät tästä yli kaiken. Minusta miellyttävämpi kuin normaalit jäykänmalliset motivointipatukat ja mahtuu hyvin kaksikin kappaletta treeniliivin taskuun, joten voi tehdä myös lelunvaihto-leikkiä helposti. Miinuksena se, että etenkään ulkoleikkien jälkeen ei näytä kovinkaan kauaa mukavan pörröiseltä, mutta se ei toki käyttöä haittaa.

2. Ketjupanta lukolla
Itselleni ketjupanta on aina ollut ”se oikea” treenipanta. Kiristävä ketju on kuitenkin melko huono treenikäytössä ja tavallinen ketjupanta kiristymättömänä on melko löysä ja saattaa osua koiraa ikävästi leukaan sen juostessa (tai sitten todella hankala saada koiralta pois). Lukollinen ketjupanta on helppo laittaa, sen kireys on säädettävissä sopivaksi niin, ettei ”ylimääräinen” ketju osu koiraa ikävästi mihinkään. Tarvittaessa ylijäämän voi myös napsaista helposti pois kokonaan, jos tuntuu että ketjun mitoitus ei ole täysin passeli omalle koiralle.

3. Naksutin kosketuskepillä
Tykkään opettaa koirille temppuja normaalin tokon ohessa. Lisäksi pidän tokossakin siitä, etten joudu kumartelemaan. Kosketuskepillä varustettu naksutin on ollut tähän oiva apu. Tarvittaessa teleskooppimallisen kepin saa myös piiloon, joten toimii myös ihan tavallisena naksuttimena. Miinuksena kestävyys, eli jos koira on kovin raisu, voi tuo kosketuskeppiosa vääntyä käytössä, mutta ainakin tuo Trixien malli on kestänyt vääntelyn takaisinkin ja toimii edelleen.

4. Harjakassi
Tämä on itselleni melko uusi löytö, mutta pois en vaihtaisi. Hevosten harjakassi toimii mitä parhaimpana tapana säilöä koiran treenikamoja. Sivutaskuihin mahtuvat niin kakkapussit kuin kosketusalustatkin ja isoon lokeroon mahtuvat loistavasti useammat liinat, patukat ja ruutumerkitkin. Helppo kantaa paikasta toiseen ja lokeroiden ja taskujen avulla tavaratkin löytyvät eikä niitä joudu kaivelemaan samaan tyyliin kuin Ikea -kassin pohjilta tai auton syövereistä. Koirille on jo olemassa treenikasseja, mutta hevosten harjakassit ovat huomattavasti edullisempia ja niitä löytää jopa päivittäistavarakaupoista.

5. Grip -hihnat
Liki kaikilla näitä jo on, mutta ei koskaan liikaa. Aivan mahtavia treenikäytössä, säästävät etenkin innokkaan koiran kanssa käsiä hyvin paljon verrattuna tavalliseen nylon-hihnaan tai -liinaan. Grip-nauhaa saa nykyään myös metritavarana, joten mahdollisuudet ovat entistäkin rajattomammat, kun voi itse askarrella mieleisensä hihnan tai vaikka narupallon.

top5_tarvikkeet_treeni
Top5 -treenitarvikkeet: Naksutin kosketuskepillä (PetNetStore), ketjukaulain lukolla (Väliheikki), Prodog Grip-hihna ja Prodog Bungee-lelu (Musti ja Mirri) sekä harjakassi (ViljarShop)

Top5 -tarvikkeet omistajalle

1. Treeniliivi
Ehdoton varuste jokaiselle koiransa kanssa harrastavalle. Itse selvisin vuosikausia ilman, mutta kun raaskin ostaa ensimmäisen oman treeniliivini, tiesin, ettei paluuta ole ja nykyään en enää osaisi treenatakaan ilman.

2. Liukuesteet kenkiin
Koiranomistajalle aivan ehdottomat ovat nastapohjaiset kengät, tai edullisempaa ratkaisua hakeva (kuten minä) päätynee ostamaan irrotettavat liukuesteet, jotka sopivat lähes jokaiseen kenkään.

3. Koiramaiset vaatteet
Koiraihmisellä pitää tietysti olla koiramaisia vaatteita. Itse en juurikaan pukeudu koiramaisiin vaatteisiin koiraharrastuksen ulkopuolella, joten koiramaisessa vaatetuksessa haluan panostaa mukavuuteen ja kestävyyteen ja eritoten pestävyyteen.

4. Sykevyö
Itse rakastan kaikenlaista dataa ja vertailua. Tästä syystä käytin pitkään Endomondoa ilman sykeominaisuutta puhelimessani. Kaipasin kuitenkin jotain lisää, ja päädyinkin hankkimaan bluetooth- sykevyön, joka mittaa sykkeen ja toimii Endomondon kanssa. Erillistä mittaria ranteeseen ei siis tarvita. Vyön avulla pääsee näkemään hyvin oman kuntonsa kehittymisen. Koiriin tämä hankinta liittyy siten, että itse en koskaan ulkoile ilman koiriani, vaan aina vähintään toisen on oltava matkassa mukana. Tästä syystä voinkin sanoa, että ilman koiriani viettäisin todennäköisesti 99% ajastani sisätiloissa.

5. Kepo
Viidennen keksiminen oli vaikeaa. Eikä loppuviimein mieleen tullutkaan mitään, kunnes avopuolisoni Janne avasi suunsa kertoen olevansa omasta mielestään vähintään 5. sijalla tällä listalla. Tottahan se on, vaikkei varsinaisesta tarvikkeesta voidakaan puhua. 😀 Suurin osa koiraharrastajista Suomessa on naisia. Ei pidä kuitenkaan unohtaa niitä toisia puoliskoja, kepoja, jotka mahdollistavat tämän harrastuksen antamalla aikaa harrastamiselle ja hoitamalla koiria kuin omiaan. Kepo itsessään on kylläkin varsin halventava nimitys, sillä hyvä kepo on painonsa verran kultaa.

top5_tarvikkeet_omistaja
Top5 -omistajalle: Ensiapupakkaus ihmiselle (Tokmanni) ja koiralle (Verkkosivuapteekki), t-paita (Waldogs), treeniliivi (Berra), liukuesteet kenkiin (Clas Ohlson), sykevyö (Polar), sovellus KePon metsästykseen (Tinder)

Lauantain kommellukset Helsingissä

Tämä postaus tulee hieman myöhässä, sillä flunssani sai oikein kunnon boostin viikonlopun aikana ja sunnuntaista asti olen pääasiassa viettänyt aikani nukkuen – suorastaan ihmeellistä miten unta oikein voi riittää useammaksi vuorokaudeksi. Pari hereilläolotuntia vuorokaudesta on tullut katsottua suosikkisarjaani How I Met Your Motheria maratonina (parasta kun on nähnyt jo kaiken kertaalleen, niin ei haittaa olla puolitokkurassa ja missata osa tapahtumista) ja nyt sitten tätä blogipostausta.

Sovin  ystäväni Idan kanssa, että lähden hänen kanssaan lauantaina Lemmikkimessuille (ja siinä ohessa myös Elma-messuille), sillä hän oli saanut sinne pari kappaletta ilmaisia lippuja. Koska olin muutenkin menossa isänpäivää viettämään etelään, sopi tämä reissu kuvioon varsin hyvin. Siis ei muuta kuin lentolippuja ostamaan, sillä lentäen pääsee Oulusta Helsinkiin tunnissa. Ongelmia aiheutti flunssani, mutta koska lentolipuissa ei ollut peruutusmahdollisuutta, päätin lähteä Buranan voimin reissuun silti, pääasiassa koska Idan näkemisestä oli vierähtänyt jo useampi kuukausi ja isänpäivän halusin joka tapauksessa viettää vanhempieni kanssa.

Finnairin lento oli sitten lopulta yli 1,5 tuntia myöhässä, eli en ollutkaan messuilla kello 13 kuten alun perin piti, vaan vasta puoli kolmelta. Aikaa messujen kiertämiseen jäi siis lopulta vain 3,5 tuntia, joka tuntui aluksi todella vähältä, mutta jälkikäteen ajatellen ja oma kunto huomioiden aivan riittävältä.

Shoppailun puolesta lemmikki- ja koira(näyttely)messut tuottavat nykyään joka vuosi pettymyksen. Itselläni yksi syy lähteä messuille on löytää laadukkaita tarvikkeita yms. koirilleni ja joka vuosi tarjonta on pienentynyt, tuotteiden laatu laskenut ja hinnat nousseet. Joukossa on pari poikkeusta, pääasiassa käsityönä tehtyjen tuotteiden osalta, mutta nekin jäävät usein ostamatta messuilta ja tilattua sitten netistä mietiskelyjen jälkeen. Tänä vuonna mukaan lähtivät messuilta koirille ainoastaan vinkuva Kong Squeeze-pallo, jollainen on toimiva treenipalkka etenkin kun löydän fiilistä ja aikaa laittaa siihen vielä grippinauhan kiinni.

Suosikkipaikkoja olivat Puun Lumoissa– sekä Taide Miloun-kojut. Puun lumoissa-yritykseen tutustuin jo vuosi sitten Tampereen käsityömessuilla, josta mukaan lähtikin ihastuttava belgianpaimenkoira-taulu. Taide Miloun tuotteet puolestaan ovat saaneet vielä odottaa, sillä tahdon teettää tuotteet omista kuvista, mutta en ole saanut otettua koiristani vielä sellaista oikeaa otosta.

Taide Miloun ihastuttava groenendael-kello
Taide Miloun ihastuttava groenendael-kello

Lemmikkimessuilla tuli kierrettyä, mutta koska lemmikkien osalta olen kiinnostunut lähinnä koirista, ei kissat, kanit ja etenkään matelijat jaksaneet juuri kiinnostaa. Toki ystäväni Ida johdatti minut näidenkin äärelle. Eksoottiset lemmikit ovat toki mielenkiintoisia, mutta lähinnä siinä mielessä, että ne ovat erilaisia ja söpöjä paijattavia. Hyvinkin usein ne eivät vain ole kovin paijattavia ja hoitokin tuppaa olemaan kovin vaivalloista, joten toistaiseksi pitäydyn vain näissä koirissa. Aiemmin minulla on ollut kyllä rottia ja hiiriä lemmikkinä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että se jatkuva häkin siivoaminen ei ole enää minua varten.

Elma-messuilla kiertely olikin mukavaa, sillä erilaiset tuotantoeläimet ovat heikko kohtani. Erityisesti lampaat, lehmät, vuohet ja ankat ovat eläimistä sellaisia, joista pidän paljon ja joita haluaisin itsekin hankkia joskus jos asumisolosuhteet sen mahdollistavat. Pidin myös siitä, miten näillä messuilla ei peitelty lempein ilmauksin sitä, että kyseessä olivat tuotantoeläimet, vaan esimerkiks liharodun edustajien kohdalla infotaulussa kerrottiin ihan avoimesti, että ”Hei, meistä tulee isona pihvejä”. Kasvissyöjää ei minusta koskaan tule, mutta on tärkeää tuoda esille, että se liha lautasella on oikeasti elävästä eläimestä tullutta ja jokainen meistä voi omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, millaiset olot eläimellä on ollut eläessään – ja kuollessaan toki myös.

Suloisia pihvivasikoita
Suloisia pihvivasikoita

Kaikin puolin siis ihan mukava messupäivä, mutta enpä olisi näillekään lähtenyt ellei olisi ilmaisia lippuja ollut. Pääsinpähän kuitenkin näkemään parasta ystävääni ja sunnuntaina sitten vanhempiani isänpäivän merkeissä. Kotimatka oli kyllä yhtä tuskaa flunssan ollessa melko pahana, ja maanantaina matka jatkuikin sitten lääkäriin heti aamusta. Mutta eiköhän tämä olo tästä vähitellen parane, etenkin kun muistaisi levätä. Paheeni sairastellessa on ryhtyä heti olon vähänkin kohentuessa puuhastelemaan kaikenlaista, ja sitten kohta ollaankin taas vuoteen omana.

Koirien studiokuvauskeikka

Minulla on ollut toiveena jo vuosia, että jokaisesta koirastani otetaan jossain vaiheessa niiden elämää hienot studiokuvat muistoksi. Vaikka otan itsekin paljon kuvia, ovat ne hyvin usein heikkolaatuisia tai muuten suttuisia puhelinräpsyjä ja toimivat lähinnä itsellä muistoina. Järjestelmäkamerallakin tulee otettua pääasiassa ulkona kuvia ja viime vuosina sekin on jäänyt valitettavan vähälle. Studiokuvien takana onkin ollut ajatus saada koirista sellaiset potrettikuvat, jotka voi teetättää vaikka tauluksi seinälle. Vilman kohdalla kuvaus meinasi jäädä tekemättä, sillä pääsimme kuvaukseen vain muutama päivä ennen sen kuolemaa. Gingan ja Meleen kohdalla ajatus onkin ollut ottaa ne ajoissa. Otinkin siis yhteyttä samaan kuvaajaan, joka otti myös Vilman studiokuvat. Sattumalta hän oli muuttanut Tampereelta Ouluun, joten kuvauksen ajankohdan ja paikan sopiminen olikin odottamaani helpompaa.

Kuvaukset tehtiin Oulunsalossa vuokrastudiossa ja aikaa oli varattu tunnin verran. Itselläni oli hyvin tiedossa millaisia kuvia halusin, joten kuvaukset tapahtuivat todella nopeasti. Ginga ja Melee eivät ole sieltä kärsivällisimmästä päästä, ja niiden mielestä oli äärimmäisen typerää oleskella paikallaan. Gingan osalta lähinnä istuminen oli aivan syvältä, ja se halusikin pääasiassa vain maata paikallaan. Meleen ongelmat koskivat sitten ylipäätään yhdessä paikassa pysymistä, se kun on muutenkin sellainen oman elämänsä tutkimusmatkailija. Kumpikin koira kävi studiossa pariin otteeseen tekemässä noin 10 minuutin kuvaustuokion ja loppuvaiheessa huomasi, että molempia alkoi jo kyllästyttää. Kyllähän ne tekevät mitä pyydetään, mutta sellainen iloinen ja odottavainen ilme niillä katoaa ja se on kuvien kannalta aika olennainen.

Pääsin siis tällä kuvauskerralla melko helpolla, sillä oli tuttu kuvaaja edelliseltä kerralta, joka tiesi millaisia kuvia haluan ja osasi sen pohjalta varata studion ja hoiti muutenkin käytännön asiat. Alun perin kun etsin kuvaajaa Vilmalle, tilanne ei ollut näin yksinkertainen.

Ginga
Ginga, kuva: Pekka Hartikainen

Kuvaajaa etsiessäni minulle oli tärkeää, että kuvaaja osaa kuvata koiria. Tämä tarkoitti itselleni sitä, että kuvaajalta löytyi ymmärrystä siitä, miltä hyvä koirakuva näyttää ja miten erityyppisiä koiria tulisi kuvata – kaikki koirat kun eivät näytä parhaimmalta suoraan edestä kuvattuna. Ja koska kuvat ovat tulevaisuudessa omistajalle muisto lemmikistä, on hienoa jos kuvaaja saa jollain tasolla koiran ilmeet esiin. Studiokuvissa tämä ei välttämättä ole helpoin mahdollinen teko, ja vaatii yleensä myös omistajalta jotain lelua/namia, jolla houkutella koiraa. Lisäksi koiran on hyvä saada tutustua studioon hihnatta, jolloin se käy tutkailemassa paikat ja kykenee esiintymään rennommin ja keskittyä erilaisten vermeiden tutkimisen ja nuuskuttelun sijasta kärrynpyöriä tekevään omistajaansa.

Lisäksi kuvaus oli minulle myös budjettikysymys. Vilman kohdalla tiesin, että kyseiset kuvat tulisivat olemaan viimeiset kuvat joita siitä tulisin koskaan saamaan. Siksi minulle oli tärkeää, että sain kuvista alkuperäisen digitaaliversiot täysikokoisina itselleni. Tämä olikin se haastavin juttu, sillä syystä tai toisesta kuvaajat olivat tämän suhteen todella nihkeitä. Pahimmillaan digitaaliversiosta pyydettiin hintaa jopa 50-60€ kappaleelta, jolloin ei ole vaikea laskea, että parinkymmenen digitaaliversion ostaminen olisi ollut silkka mahdottomuus. Osa kuvaajista puolestaan vaati, että kaikki kuvat teetettäisiin heidän kauttaan, eli digitaaliversiota ei ollut edes mahdollista saada. Ei kiitos! Ja mitä jos kyseinen kuvaaja lopettaa ammattinsa harjoittamisen, mikä velvollisuus hänellä tällöin on pitää kuvat tallessa jos tahtoisin vaikkapa vuosien päästä teettää taulun niistä? Joiltakin kuvaajilta oli mahdollisuus saada 10-20€ hintaan ns. Facebook-kuva, joka tarkoitti vesileimalla varustettua, noin 400x500px kuvaa. Itse pidin tuota äärimmäisenä rosvoamisena ja kierrän kaukaa jatkossakin vastaavat kuvaajat. Ymmärrän kyllä, että kuvaaminen ei ole halpa harrastus eikä ammattikaan, mutta koen, että tuollaisella hinnoittelulla ammattikuvaajat ajavat asiakkaansa harrastajakuvaajien kuvattavaksi.

Melee
Melee, kuva: Pekka Hartikainen