Workshop koostui 14 osallistujasta, joista 7 oli nuoria ja 7 vanhempia. Osallistujia oli monesta maasta, kuten esimerkiksi Espanjasta, Kreikasta ja Bulgariasta. Kielimuuri osoittautui välillä hankalaksi, sillä vaikka oma englantini onkin sujuvaa, kaikilla näin ei ollut. Itse asiassa osalla osallistujista englanti oli hyvinkin rajallinen ja elekieltä sekä muuta sekalaista kommunikaatiota jouduttiin käyttämään melko paljon. Kuitenkin porukka oli hyvin rohkeaa ja kukaan ei kielitaidon puutteen vuoksi jäänyt etäiseksi porukasta vaan asioita sitten vain toistettiin, piirrettiin paperille, selitettiin käsimerkein.

Lähtö oli siis 2. toukokuuta Helsinki-Vantaan lentokentältä. Itsellänihän edellisestä lentokerrasta oli kulunut jo yli 10 vuotta ja muutenkin hieman kammoksuin lentämistä, sillä minun pääni ei vain tajua, että miten sellainen painava mötikkä voi pysyä ilmassa. “Tilastollisesti turvallisempaa kuin autoilu”-rohkaisu ei sekään auta, sillä minulle riittää se yksi tilastollinen poikkeama… Mutta noh, en nyt mikään lentofoobinen silti ole, mutta en voi myöskään sanoa pitäväni lentämisestä… Lennot kuitenkin sujuivat kumpaankin suuntaan oikein kivasti ja Air Berlin tarjosi jokaisella lennolla kivasti pikkuevästä jossa oli jopa valinnanvaraa (suolaista ja makeaa eri sortimentteja sekä juomavalikoima yllättävän laaja).

Majapaikkana toimi pienehkö hotelli Hexenhaus, eli suomeksi noitatalo. Paikka oli oikein mukava ja oikein saksalaisen näköinen ja nimensä mukaisesti paikka oli sisustettu pienillä noitahahmoilla. Lisäksi joka ikinen päivä siivoojat kävivät siivoamassa huoneet ja viikkasivat yöpaidankin rusetin muotoiseksi.

Yksi osa ohjelmasta muodoistui kaikenlaisesta luovasta työskentelystä. Kaikkeen oli jokin ohjeistus, mutta enimmäkseen saimme kuitenkin tehdä töitä oman mielikuvituksemme mukaan. Pääsimme työskentelemään niin saven kuin villankin parissa ja käsityöihmisenä innostuin molemmista hyvinkin paljon. Sen sijaan paperimassan kanssa askartelu ei niin innostanut, mutta oli ihan mukava nähdä millaista siitäkin voi saada aikaan. Ehkä eniten tykästyin kuitenkin savityöskentelyyn. Olen toki koulussa päässyt tutustumaan saveen, mutta sen polttaminen on kotioloissa niin hankalaa, että koulun ulkopuolella en ole paljon savesta mitään askarrellut. Nyt askartelin pienehkön mökin hiirulaisilleni.

Toinen osa muodostui oikeastaan kulttuurinähtävyyksistä, joista etenkin Dresdenin vanha kaupunki oli erityisen kiinnostava. Dresden tuhoitui lähes täysin helmikuussa 1945 kun Yhdysvallat ja Iso-Britannia päättivät tuhota kaupungin. Lähes kaikki rakennukset oli kuitenkin rakennettu uudelleen käyttäen sekä vanhoja pommituksesta selviyyneitä kiviä, että uusia. Selkeimmin tilanteen näkikin siitä, että vanhat kivet olivat liki mustia ja uudet vaaleita. Osa rakennuksista oli siis tuhoutunut täysin ja ainoastaan yksittäisiä alkuperäisiä kiviä oli säilynyt.

Pääsimme myös tutustumaan Dresdenin yöelämään kun kävimme nuorisoporukalla Scheunessa, nuorison suosimassa yökerhossa, joka on ollut pystyssä yli 60 vuotta. Tuolloin siellä oli jokin bändikilpailu, joten ehkä ihan parasta kuvaa kyseisestä paikasta emme saaneet, mutta kaikin puolin oli hyvin mielenkiintoinen paikka. Tämän jälkeen kävimme vielä hetken istahtamassa Cocktailbaarissa, jossa oli niin halpaa ja viihtyisää, että olisi voinut pidempäänkin viihtyä. Seuraavana aamuna oli kuitenkin taas herätys ja viimeinen raitiovaunukin oli jo lähdössä, joten lähtö hotellille oli vähän pakollinen.

Kaikin puolin oli aivan mahtava reissu ja hienoa päästä ulkomaille pitkästä aikaa. Saksa erityisesti on ollut toivelistalla jo pidempään ja varsinkin tuo Dresdenin historiallinen puoli oli hirvittävän mielenkiintoinen.

Eläinlääkärin kanssa oli jo etukäteen sovittu, että soitamme jos kohtaukset tihenevät ja niinhän siinä kävi. Reseptin saimme soittamalla ja Vilma on nyt popsinyt lääkkeitä 3 viikkoa. Ensi viikon tiistaina on kontrollikäynti, jossa ilmeisesti tarkistetaan haima-arvot (tai jotain vastaavaa) että selviää millainen vaikutus lääkityksellä on muutoin ollut.

Kasvaimesta ei sen sijaan ollut enää mitään jälkiä. Viime eläinlääkärikäynnillä Vilmalta otettiin uudelleen verikokeet ja niissä kaikki arvot näyttivät normaaleilta. On vaikea sanoa mikä viime kerralla (yli 3 vuotta sitten) nosti arvoja sen verran, että epäiltiin kasvainta, mutta enää sitä ei ollut. Oikeastaan olen helpottunut, sillä epilepsia yksistään tuntuu olevan helpompi sairaus kuin aivokasvaimen aiheuttama epilepsia. Kasvaimen kasvua kun ei voi koskaan täysin aavistaa. Toisaalta taas myös pelottaa, sillä en tunne epilepsiaa kovin hyvin ja pidän sitä hirvittävän arvaamattomana sairautena.

Lääkityksen myötä ei ole kuitenkaan havaittu ainuttakaan kohtausta ja Vilma voi hyvin. Jokaisesta päivästä on kuitenkin oltava kiitollinen, onhan rouva jo 9-vuotias. Sen verran terhakka täti kuitenkin, että jos se ei olisi harmaantunut vähän joka paikasta, niin voisin kuvitella ainakin puolet iästä pois.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nyt lomake on korjattu! Eihän siihen mennytkään kuin hieman alle vuosi… Kuva liittyy.

Tämä artikkeli on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi:

Salasana:

Diablon edellisesta osasta on todellakin kulunut aikaa, joten kyseessä on todellakin odotettu peli. Itse en valitettavasti voi sanoa olleeni yksi näistä odottajista, sillä jostain syystä olin saanut Diablo II:sta melko tylsän kuvan. Pitkään olinkin aika “meh”-fiiliksillä ja kun minulle ensimmäistä kertaa mainittiin Open Beta-viikonlopusta, olin aika mitäänsanomattomin fiiliksin liikkeellä. Täytyy kuitenkin sanoa, että onneksi kokeilin ja yllätyin positiivisesti. Olen nimittäin aina ollut sitä mieltä, että pelityypeistä ainoastaan FPS on minun mieleeni ja kaikki RPG:t ovat… noh, eivät ainakaan minua varten.

Ihan kaikkea ei tietenkään betassa pääse näkemään, mutta tykästyin todella. En todellakaan ole mikään hc-gamergurl vaan erittäin kasuaali pelailija, joten pelailen pelejä omaksi ilokseni ja siksi pelin viihdyttävyysarvo on se, jota pidän tärkeimpänä. Ei suinkaan siis se, että miten vaikea peli on. Kuitenkin, betaa pelataan normal-vaikeusasteella ja se tuntui vähän turhan helpolta, sillä vaikka en todellakaan haluakaan jauhaa tuntikausia jotan pelin tiettyä kohtaa, saa siinä olla haastetttakin. Mutta tämä nyt ei ole varsinaisesti negatiivinen juttu, sillä kun peli sitten oikeasti julkaistaan, ei tätä ongelmaa ole. Pidän myös tärkeänä, että pelaamassani pelissä on eri vaikeusasteita, sillä ihan oikeasti kaikki ihmiset eivät pelaa pelejä samasta syystä ja liian helppo/vaikea peli ei täyt viihdyttävyysarvoa ja jää kesken.

Peli lähti siis tilaukseen ja ainakin pikaisella vilkaisulla Verkkokauppa.com toimittaa sen Ahvenanmaalta edullisimmin.

Täytyy katsoa josko jaksaisin sitten toukokuun puolenvälin jälkeen päivitellä tätä artikkelia. Todennäköisesti jää kuitenkin tekemättä, etenkin jos innostukseni vain saa lisää tuulta alleen, niin eipä sitä paljoa muuta sitten ehdi tekemäänkään kuin tappamaan aikaa D3:n parissa.

Yllä olevan kaltaisia kuvia on netti täynnä, joten tylsyydessäni päätin tehdä sellaisen itsestäni. Se ei ihan helppoa ollutkaan, sillä monilla ystävilläni on hyvin erilainen kuva siitä mitä teen päivät pitkät (yleisesti ottaen kolme leiriä: hyysään tuhoeläimiä, juoksen koiratreeneissä tai istun koneella – tähän valitsin nyt tuon tuhoeläin-joukkueen) ja pomollani ei varmaan ole mitään mielipidettä oikeasti, kun tällä hetkellä sellaista ei ole… Mutta yhdenlainen versio tässä siis. Täytyy päivittää jahka tilanne toivottavasti asap muuttuu paremmaksi.

Ei liene sattumaa, että kohta “What my mom thinks I do” ja “What I really do” ovat niin kovin lähellä toisiaan… Äidit kun tietävät aina kaiken, tai ainakin osuvat hyvin lähelle!

Iron Sky, paljon hypetetty, mutta ei suinkaan turhaan. Täytyy sanoa, että ainakin omasta mielestäni paras näkemäni elokuva pitkään aikaan.

Yksinkertaisesti ja nopeasti sanottuna elokuva kertoo natseista, jotka pakenivat vuonna 1945 Kuun pimeälle puolelle ja vuonna 1918 he aikovat tulla takaisin Maahan. Tarkemmat juoniselityksen voi lukea halutessaan vaikkapa Wikipediasta tai vielä tarkemman IMDB:stä. Kuten aina, näen hieman turhaksi raapustaa täydellistä juoniseputusta, sillä ensinnäkin se spoilaisi osan elokuvaa ja toiseksi kun juonen voi lukea myös muilta sivuilta, miksi sitä kannattaisi tänne enää kirjoittaa… eihän sitä täältä kukaan kuitenkaan lue.

Halusin mennä tosiaan katsomaan elokuvan ihan siksi, että sitä oli minulle kovasti kehuttu. Hieman epäillen suhtauduin, silä harva scfileffa yltää sille tasolle, että oikeasti elokuvissa asti jaksaisin käydä katsomassa.. Vielä vähemmän kun kyseessä on suomalainen elävä… Tosin tällä kertaa minulla oli ilmaislippu joten sekin laski kynnystä.

Elokuva oli mielestäni oikein viihdyttävä. Erityisesti siksi, että yleensä maailmantuhosta kertovissa elokuvissa keskitytään jonkun semitaviksen survival-kamppailuun. Iron Sky keskittyi seuraamaan tuhoa poliitikkojen näkövinkkelistä ja hyvinkin satiirisesti. Jotkut tätä kritisoivat, mutta omasta mielestäni kuvio toimi oikein fiksusti. Toisaalta se perinteinen mies+nainen-rakkauskuvio olisi voitu jättää pois, mutta kun sekin oli toteutettu poikkeuksellisella tavalla, niin sallitttakoot se tämän kerran.

Ja jos joku ei hoksinut, blogikirjoituksen otsikko on biisistä nimeltä Under The Iron Sky. Oikein kaunis kappale!

Tänään kävimme sitten eläinlääkärillä ja otimme uudet verikokeet, sillä edelliset olivat vuodelta 2009. Silloin veriarvot viittasivat kasvainperäisyyteen, mikä huoletti minua kovasti. Nyt viittauksia kasvainperäisyyteen ei ollut ja eläinlääkäri epäili, että jokin muu syy olisi viimeksi nostanut arvoja tilapäisesti. Kaikki oli verikokeen mukaan hyvin.

Eläinlääkäri antoi reseptin kohtaukset keskeyttävään lääkitykseen ja neuvoi, että mikäli uusi kohtaus tulee taas kahden kuukauden sisään, hän suosittelee aloittamaan lääkityksen. Normaalisti lääkitys suositellaan kuulemma aloittamaan jos kohtauksia tulee kuukausittain, mutta eläinlääkäri sanoi, että koska Vilman kohtaukset ovat olleetkovin pitkiä, olisi syytä aloittaa ne jo aiemmin.

Muutoin Vilma oli täysin kunnossa ja jaksoi kärsivällisesti käyttäytyä nätisti, vaikka eläinlääkärireissut eivät olekaan oikein sen mieleen.