Meléen matka Suomeen

Melee 4 viikkoa, kuva: Veronica Olsen

Pennun hankinta oli ollut kohdallani ajankohtainen jo vuosia. Monia yhdistelmiä tuli tutkailtua enemmän tai vähemmän tosissaan ja välillä olin jo astuttamassa Gingaakin. Oma elämäntilanne ei kuitenkaan suonut Pikku-Gingojen saapua maailmaan ja välillä ajatus koko pennusta vaipui kuukausiksi unholaankin. Kesällä 2014 sain kuitenkin asiakseni ottaa yhteyttä Gingan kasvattajaan Mariaan (kennel High-Spirited), jolle kerroin pentuhaaveistani. Marialta tulikin sitten ehdotus tuontipennusta, ja kohtuullisen kokemattomana koiraihmisenä olin tottakai otettu tällaisesta tarjouksesta. Sopivaa yhdistelmää ei toki vielä tässä kohtaa ollut selvillä, mutta lukuisten sähköpostiviestien jälkeen Norjasta tuntui löytyvän sopiva suunnitteilla oleva pesue Nanduhria’s -kennelnimelle.

Pentueen emäksi oli valittu 5-vuotias groenendael Nanduhria’s Hazufel, tutummin Haizee. Se kuulosti omistajansa Veronican kertomana varsin täydelliseltä koiralta. Haizeella on omistajansa kertoman mukaan todella toimiva on-off -kytkin ja se on kotioloissa todella helppo. Samalla se kuitenkin syttyy tekemiseen hetkessä, mutta on erittäin ohjattavissa. Se on myös sopivasti ohjaajapehmeä ja kohtuullisen koirasosiaalinen.

Isäksi oli valittu Gingan puoliveli Riku (IP3 High-Spirited Ancara), joka on omiin mieltymyksiini nähden ehkä hieman toivottua ”itseriittoisempi” kaveri. Rikun omistajan Hannan kanssa juteltuani, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että vaikka siinä on kovuutta ja dominanssia, se on kuitenkin varsin tasapainoinen ja mukava koira.

Koko yhdistelmä tuntui siis varsin loistavalta ja vanhemmat toivat kumpikin pentueeseen toivottuja ominaisuuksia ja uskoin pennun tästä yhdistelmästä olevan passeli juuri minulle. Ja se jos jokin onkin tärkeää, sillä vaikka tuonti tehtiinkin ensisijaisesti tulevaa jalostuskäyttöa silmällä pitäen, minä tuon koiran kanssa viettäisin aikaa niin kotona kuin treenikentilläkin, ja sopimattoman koiran kanssa elämä voisi koitua kohtuullisen haastavaksi.

Koska Riku asuu Suomessa, pääsin näkemään emän astutusreissun aikoihin. Pidin paljon Haizeen olemuksesta ja juoksujen myöhästyttyä myös pentueen ajankohta osui fiksummin, sillä keväällä luovutusiässä oleva pentu on kaikin puolin mukavampi kuin talvipentu.

Ilo juoksujen myöhästymisestä oli kuitenkin vain hetkellinen, sillä selvisi, että uusi EU:n määrittelemä säädös tulisi voimaan 29.12.2014. Se sallisi pennun tuonnin Norjasta Suomeen vasta 15 viikon iässä, sillä pentu tulee rokottaa rabiesta vastaan aikaisintaan 12 viikon iässä, jonka jälkeen tulee vielä 21 vuorokauden varoaika. Käytännössä siis yksi tärkeä kehityskausi jäisi kokonaan näkemättä ja kokematta.

Käytin paljon aikaa säännöksen tutkailuun ja olin myös yhteydessä Eviraan. Eviran osalta olin todella pettynyt saamaani palveluun, sillä ollessani yhteydessä tahoon X, kerrottiin minulle, että kysymykseeni osaa vastata paremmin taho Y, josta viesti puolestaan ohjattiin takaisin taholle X. Kaikki saamani vastaukset olivat myös suoria kopioi&liitä-vastauksia Eviran omilta sivuilta, siis juuri ne tekstit, joihin pyysin heiltä tarkennuksia. Sähköpostipommitusten jälkeen olinkin myös puhelimitse yhteydessä Eviraan ihmetellen suuresti sitä, että kun tuonti Norjasta Ruotsiin ja vastaavasti Ruotsista Suomeen on vapaa näistä säädöksistä, mikä on Eviran keino valvoa, että kukaan ei tuo pentua Ruotsin kautta Suomeen? Tähän en koskaan saanut suoraa vastausta. Kuten en myöskään kysymykseeni siitä, mitä mahdollisen laittoman maahantuonnin yhteydessä tapahtuisi. Toimenpiteet kun määräytyvät riskien mukaan, mutta Norjan ollessa rabiesvapaa maa, riskejä ei ole, joten onko toimenpiteitäkään? Eviran päässä varmaan jo valmistauduttiin, että ihan oikeasti tuon pennun laittomasti maahan, sillä melko kovasti utelin mahdollisia kiertoteitä.

Säädös aiheutti itselleni hieman harmaita hiuksia siinäkin mielessä, että kun muut nartut lähtisivät kotiinsa jo 8 viikon iässä, piti minun tehdä valintani pennusta ennen sitä, sillä sain valita pennun ensimmäisenä. Kasvattajalta saatiin valtavasti kuva- ja videomateriaalia, mutta halusin silti nähdä pennut ennen valintaa. Kustannuksista huolimatta päätin tehdä ylimääräisen reissun Norjaan ja kävin tutustumassa pentuihin muutaman päivän ajan niiden ollessa noin 6-7 viikon ikäisiä. Tämä reissu antoikin paljon, sillä pääsin näkemään miten pennut käyttäytyivät eri tilanteissa yksin ja yhdessä ja sain tehtyä päätöksen siitä, mikä pentu muuttaisi luokseni Suomeen.

Melee 6 viikkoa, kuva: Veronica Olsen
Melee 6 viikkoa, kuva: Veronica Olsen

Narttupentuja oli kolme. Niistä päädyin valitsemaan lilaa pantaa kantavan pennun, sillä se vaikutti tasaisimmalta ja vähiten terävältä. Se myös tuntui mukavasti hakeutuvan minun luokseni. Se oli ehkä muita pentuja hitaampi syttymään, mutta kun sen sai herätettyä leikkiin, se leikki hyvin. Se toimi myös loistavasti yksin eri tilanteissa ja tuntui erittäin keskittymiskykyiseltä. Löydettyään esimerkiksi kiinnostavan hajun, se tutki sitä rauhassa ja järjestelmällisesti riippumatta siitä, mitä ympärillä tapahtui. Se ei myöskään ollu pentueen päällepäsmäri, mutta ei myöskään pahnanpohjimmainen. Sillä oli myös erinomainen ruokahalu.

Odottelua tuon valintareissun jälkeen oli tosiaan jäljellä vielä kaksi kuukautta, mutta sitä helpotti hyvin sujunut yhteydenpito pentujen kasvattajan kanssa. Käytännön järjestelyt veivät myös jonkin verran aikaa, kuten lentoyhtiön hyväksymän kuljetuslaatikon löytäminen, mutta tähänkin saimme apua Norjan päästä. Norwegianin asiakaspalvelu oli myös varsin loistava apu, sillä eri lentoyhtiöillä on jonkin verran omia sääntöjä eläinten kuljetuksen osalta. Norwegian ei onneksi ollut kehitellyt mitään omaansa, vaan hyväksyi kaikki IATAn hyväksymät lentoboksit, kunhan niissä ei ollut pyöriä alla.

Kasvattaja toi pennun meille Oslon lentokentälle, jossa koitti vaikea hetki, kun pentu piti jättää tuntia ennen lentoa lentoboksissaan lentohenkilökunnan huomaan. Pyrin jatkuvasti unohtamaan koko pennun, mutta huoli oli silti suuri. Onneksi lento oli varsin lyhytkestoinen, vaikka odottavan aika onkin todistetusti melko pitkä. Pennulta löytyi 15 viikon iässä painoa noin 10kg, joten se oli harmillisesti juuri pari kiloa yli sen rajan, että sen olisi saanut ottaa matkustamoon. Tosin Norwegian ei kansainvälisillä lennoilla hyväksy lemmikkejä matkustamoon lainkaan, joten jos pentu olisi saanut matkustaa heti 8-viikkoisena, olisi pitänyt valita jokin toinen lentoyhtiö. Norwegian oli kuitenkin yksinkertaisesti halvin, sillä lemmikkieläimen kuljetus ruumassa maksoi vain 54€ ja ihmismatkustajienkin liput olivat perinteisen halpalentoyhtiön tasolla.

Suomen päässä kiiruhdimme pikaisesti noutamaan pentua. Sitä ei heti saanut ottaa ulos boksistaan, vaan tulli piti hoitaa ensin alta pois. Tullissa jännitti kovasti, vaikka kaikki paperit olivatkin kunnossa – mitäs jos jotain olisi unohtunut? Norjasta saapuvista koirista pitää Suomeen maksaa veroa 24% myyntihinnasta, mikä voi olla yllättävää, sillä kovin monessa tuontiohjeessa tätä ei mainita. Tai jos mainitaankin, niin ei sitä, että se pitää tosiaan maksaa paikan päällä samantien. Onneksi itse olimme kuitenkin osanneet varautua tähän ja pääsimmekin jatkamaan matkaa kohtuullisen nopeasti.

Pennun lento tuntui menneen kohtuullisen hyvin tai ainakin ulos boksista päästyään se otti uuden maaperän vastaan rennon oloisesti. Joskin väsyneesti, sillä koko automatkan Helsingistä Tampereelle se nukkui hyvin sikeästi takapenkillä. Uni olisi maittanut kyllä itsellekin, kun pääsimme kotiin vasta puolenyön aikoihin ja päivä oli ollut pitkä, mutta pennun torkuttua autossa, se oli varsin virkeä päästessään uuteen kotiinsa ja riekkui useamman tunnin ennen kuin väsähti uudelleen.

Tuonnin viimeisteli pennun papereiden odottelu. Norjan Kennelliitto ei ollut ehtinyt käsittelemään pentujen rekisteröintiä, joten tuodessamme pennun maahan, se oli teoriassa paperiton ja ”sekarotuinen”. Tämä ei sinänsä ole suositeltavaa, sillä ulkomaisten kasvattajien kanssa asiat eivät aina mene toivotunlaisesti, mutta yhteystyö Veronican kanssa sujui tältäkin osin mallikkaasti.