One day I know we’ll meet again under the Iron Sky
Iron Sky, paljon hypetetty, mutta ei suinkaan turhaan. Täytyy sanoa, että ainakin omasta mielestäni paras näkemäni elokuva pitkään aikaan.
Yksinkertaisesti ja nopeasti sanottuna elokuva kertoo natseista, jotka pakenivat vuonna 1945 Kuun pimeälle puolelle ja vuonna 1918 he aikovat tulla takaisin Maahan. Tarkemmat juoniselityksen voi lukea halutessaan vaikkapa Wikipediasta tai vielä tarkemman IMDB:stä. Kuten aina, näen hieman turhaksi raapustaa täydellistä juoniseputusta, sillä ensinnäkin se spoilaisi osan elokuvaa ja toiseksi kun juonen voi lukea myös muilta sivuilta, miksi sitä kannattaisi tänne enää kirjoittaa… eihän sitä täältä kukaan kuitenkaan lue.
Halusin mennä tosiaan katsomaan elokuvan ihan siksi, että sitä oli minulle kovasti kehuttu. Hieman epäillen suhtauduin, silä harva scfileffa yltää sille tasolle, että oikeasti elokuvissa asti jaksaisin käydä katsomassa.. Vielä vähemmän kun kyseessä on suomalainen elävä… Tosin tällä kertaa minulla oli ilmaislippu joten sekin laski kynnystä.
Elokuva oli mielestäni oikein viihdyttävä. Erityisesti siksi, että yleensä maailmantuhosta kertovissa elokuvissa keskitytään jonkun semitaviksen survival-kamppailuun. Iron Sky keskittyi seuraamaan tuhoa poliitikkojen näkövinkkelistä ja hyvinkin satiirisesti. Jotkut tätä kritisoivat, mutta omasta mielestäni kuvio toimi oikein fiksusti. Toisaalta se perinteinen mies+nainen-rakkauskuvio olisi voitu jättää pois, mutta kun sekin oli toteutettu poikkeuksellisella tavalla, niin sallitttakoot se tämän kerran.
Ja jos joku ei hoksinut, blogikirjoituksen otsikko on biisistä nimeltä Under The Iron Sky. Oikein kaunis kappale!
Julkaisija: Katri, 09.04.2012 klo 23:03. Luokat: Yleinen • Ei kommentteja
Voihan nyt v****!
Suonette anteeksi ruman kielenkäytön, mutta alkaa vähitellen talvi jo riittämään. Niinku oikeesti. Alla olevat kuvat vaan näyttävät todellisuuden, niin mieli on kyllä maissa. Pitäisi saada muuttokamoja kanniskeltua uuteen asuntoon, mutta ei siitä tule yhtään mitään tällä kelillä.
Taas uusi kohtaus + eläinlääkärireissu
Vilma on aiemmin saanut epileptistyyppisiä kohtauksia 4-6 kuukauden välein, ja tarkemmin kohtauksista löytyykin aiemmasta postauksestani: Taas yksi kohtaus (8.2.2012). Vilma sai kuitenkin nyt viime perjantaina 23.3.2012 taas uuden kohtauksen, joka kesti noin 10 minuutia, eli oli siis todella pitkä, vaikkakaan ei muuten kovin raju kohtaus.
Tänään kävimme sitten eläinlääkärillä ja otimme uudet verikokeet, sillä edelliset olivat vuodelta 2009. Silloin veriarvot viittasivat kasvainperäisyyteen, mikä huoletti minua kovasti. Nyt viittauksia kasvainperäisyyteen ei ollut ja eläinlääkäri epäili, että jokin muu syy olisi viimeksi nostanut arvoja tilapäisesti. Kaikki oli verikokeen mukaan hyvin.
Eläinlääkäri antoi reseptin kohtaukset keskeyttävään lääkitykseen ja neuvoi, että mikäli uusi kohtaus tulee taas kahden kuukauden sisään, hän suosittelee aloittamaan lääkityksen. Normaalisti lääkitys suositellaan kuulemma aloittamaan jos kohtauksia tulee kuukausittain, mutta eläinlääkäri sanoi, että koska Vilman kohtaukset ovat olleetkovin pitkiä, olisi syytä aloittaa ne jo aiemmin.
Muutoin Vilma oli täysin kunnossa ja jaksoi kärsivällisesti käyttäytyä nätisti, vaikka eläinlääkärireissut eivät olekaan oikein sen mieleen.
Julkaisija: Katri, 27.03.2012 klo 21:24. Luokat: Koirat • Ei kommentteja
Vilma 9-vee!
Citizen X
Yksi pimeä puoleni on se, että olen hyvinkin kiinnostunut joistakin rikosmysteereistä ja etenkin erilaiset sarjamurhaajakeissit ovat erittäin kiehtovia. Siksi on tullut luettua ja katsottua useitakin dokumentteja eri tapauksista ja viimein pääsin katsomaan tämän vuodelta 1995 olevan elokuvan Citizen X, joka kertoo Andrei Tšikatilon tarinan. Wikipediasta löytyy tiivistelmä kyseisen mielipuolen elämänvaiheista, joten en kovin tarkasti aio sitä pohjustaa, mutta kyseessähän oli neuvostoliittolainen sarjamurhaaja, joka murhasi yli 50 ihmistä vuosina 1978-1990. Tšikatilo teloitettiin 1994.
Elokuva oli ikärajaltaan K18, vaikka esimerkiksi murhakohtaukset olivat varsin kaunisteltuja ja esimerkiksi Tšikatilon harrastamaa kannibalismia näytettiin kovin vähän, mikä toisaalta oli ihan hyvä ratkaisu, sillä dokumenttityylisessä elokuvassa mässäily olisikin aika turhaa. Mielestäni elokuva noudatteli melko hyvin todellisia tapahtumia, joskin ihan kaikkea oli vaikea ymmärtää, sillä elokuvan englanti oli paikoin aksentiltaan niin venäläistä, että välillä en ollut edes varma kumpaa kieltä siinä puhuttiin. Päänäyttelijät olivat kyllä ihan englanninkielisiä, mutta koska elokuva kuvattiin Unkarissa, osa näyttelijöistä oli selkeästi paikallisia. Tämä näkyi elokuvassa mm. siten, että monet sivuosat eivät pitäneet sisällään juuri lainkaan puhumista, vaan mikäli katsojalle haluttiin näyttää jotain, se tehtiin nyökyttelemällä tai muilla kehon eleillä, tai korkeintaan yksinkertaisilla Yes/No-tyylisillä repliikeillä, johtuen luultavastikin paikallisten kielitaidosta.
Alkuun elokuva vaikutti sellaiselta, etten ollut varma jaksanko katsoa sitä loppuun, mutta hyvä että jaksoin. Olisihan kyseisestä elokuvasta saanut paremmankin, mutta tämäkin ajoi asiansa oikein hyvin.
Lisää elokuvasta:
IMDB – Citizen X (1995)
Elokuva kokonaisuudessaan Youtubessa
Ruokahalua hillitsevää
“Pikkuinen” rottaseni Jonne, joka tosiasiassa on poppoon suurin ja pullein, onnistui jokunen aika sitten kasvattamaan itselleen melkoisen patin alavatsaan. Tuomitsin sen koon ja nopean kasvun vuoksi kasvaimeksi (hiiriltä tuttua) ja jäin odottamaan sen kehittymistä, jotta voisin tarpeeksi ajoissa saattaa pojan juustomaille.
Tänään tarkkaillessani pattia, oli siihen ilmestynyt hillittömän kokoinen rupi. Pieni ruventapainen siinä oli ollut jo aikaisemmin, minkä ajattelin johtuvan siitä, että kun patti on vatsassa, se osuu koko ajan maahan rotan tallustellessa ja siihen tulli hankaumaa. Tutkailin rottafoorumin läpi ja pieni toivo alkoi elää, että jospa kyseessä ei olisikaan nopeasti etenevä kasvain vaan poikien nahistelusta aiheutunut vamma ja siitä johtuva paise. No, otin sitten esiin välineet, selasin vielä kerran läpi “Paise ja tyhjennys [kuvasarja]“-viestiketjun ja ryhdyin hommiin. No, eihän siitä mitään tullut kun en tiennyt oikein mistä olisin oikeasti lähtenyt liikkeelle.
Siispä otin yhteyttä ystävääni Anniinaan, jota olen aiemminkin konsultoinut rotta-asioissa. Sitten Jonne-poika laatikkoon ja autolla Anniinan luo, jossa minä pitelin pojua paikallaan ja Anniina toimi kirurgina. Paisehan se oli ja “herkullisen” näköistä vihreää mönjää valui järjetön määrä. Hyh, onneksi en ollut ihan äskettäin syönyt mitään…
Kotiin päästyämme suihkuttelin vielä ruiskulla haavan puhtaaksi, huomenna täytyy hakea apteekista Betadinea, sillä vaikka sellainen puteli täällä kotona piti olla, ei näemmä ole enää…
Tämän yön Jonne saa viettää pienessä yksiössä, etteivät muut pojat sabotoi toipilaan tilaa. Toivottavasti tuo nyt lähtee parantumaan nopeasti.
Julkaisija: Katri, 21.03.2012 klo 23:18. Luokat: Rotat • Ei kommentteja
« Vanhemmat postit Uudemmat postit » Arkistot
- Toukokuu 2012 (2)
- Huhtikuu 2012 (6)
- Maaliskuu 2012 (5)
- Helmikuu 2012 (5)
- Tammikuu 2012 (6)
- Joulukuu 2011 (1)
- Marraskuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (2)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (6)
- Kesäkuu 2011 (8)
- Toukokuu 2011 (16)
- Huhtikuu 2011 (2)
- Maaliskuu 2011 (1)
Kategoriat
Seuraa blogia
