Lemmikin yksinolon seuranta

Opticam i6 DB HD

Yksinolo on tarpeellinen taito liki jokaiselle koiralle, sillä harva koira on niin onnekas, ettei joutuisi koskaan elämänsä aikana olemaan yksin edes lyhyitä aikoja kerrallaan. Omassa tapauksessa koirat joutuvat olemaan yksin lähes jokaisena arkipäivänä, ja etenkin Meleelle tämä asia oli nuorempana todella vaikeaa. Se paitsi ulvoi ja haukkui, myös tuhosi kaiken mitä suuhunsa sai. Tuholistalle päätyi kenkiä, huonekaluja, seiniä, lattia, verhoja, astioita, elektroniikkaa, mattoja, vaatteita… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Eniten huolta kuitenkin aiheutti keraaminen juomakuppi sekä muovinen ruokakuppi, jotka Melee kirjaimellisesti söi liki kokonaan. Tankoparsasta tulikin jääkaapin vakiovaruste Meleen myötä.

Aika kultasi paitsi muistot, myös auttoi Meleen yksinolo-ongelmaan. Nykyään Melee nukkuukin pääosin rauhallisesti kaikki päivät, joten siltä osin olen tyytyväinen kehitykseen. Ouluun muuton yhteydessä yksinolon ongelmat kuitenkin palasivat. Palaute asiasta saatiin ”ihanilla” naapurisopua ylläpitävillä lapuilla, suoraan asiasta ei koskaan voitu sanoa. Noh, oli tapa mikä hyvänsä, suhtauduimme asiaan vakavasti, vaikka osa heippalapuista tulikin epäilyttävästi päivinä, jolloin koirat eivät olleet olleet yksin tai välttämättä edes läsnä koko asunnossa.

Päädyimme siis hankkimaan kameran. Kameroitahan on markkinoilla pilvin pimein, mutta hieman etsimistä oli löytää sellainen kamera, jonka ominaisuudet ja hinta vastasivat toiveitani. Halusin kohtuuhintaisen laitteen, mutta vaatimuksena oli äänestä ja/tai liikkeestä aktivoituva nauhoitus ja tallennus pilvipalveluun, mahdollisuus seurata kameran kuvaa myös puhelimella sekä kohtuullinen kuvanlaatu.

Päädyin lopulta Oulun Verkkokauppa.comiin, josta on pakko todeta, että sain huikean hyvää asiakaspalvelua! Ongelma näiden edullisten IP-kameroiden osalta oli se, että tuotekuvauksissa jätettiin paikoin kertomatta ihan tarkkaan laitteiden ominaisuuksista ja näin ollen totesin, että parempi käydä paikan päällä neuvottelemassa, jotta saisi samalla sovittua palautusoikeudesta. Kuulemma tällainen palautusoikeus olisi ollut mahdollista joka tapauksessa, mutta onnistuipa näinkin.

Päädyin siis Opticam i6 DB HD ‐kameraan. Laitteen tarkat ominaisuudet saa selville Verkkokauppa.comin sivuilta, mutta lyhyesti voisin sanoa, että valintaan vaikuttivat hinnan lisäksi se, että kameralla voi nauhoittaa videokuvaa ja ottaa pysäyhtyskuvia, jotka voi tallentaa automaattisesti Dropbox -pilvipalveluun. Nauhoitus voi olla jatkuvaa, tiettyyn kellonaikaan tapahtuvaa tai aktivoitua äänestä ja/tai liikkeestä. Meillä on käytössä ääniaktivoituminen, joten aina kun Melee pitää edes pientä mekkalaa, siitä tulee todistusaineistoa Dropboxiin. Kameran kuvaa voi myös seurata Foscamin mobiilisovelluksella, jolla voi myös muokata laitteen asetuksia ja hälytyksiä. Lisäksi laitteessa on yönäkö-ominaisuus, joka mustan koiran kohdalla onkin jopa päivällä paras vaihtoehto, sillä eteisen kattovalaisin ei tunnu valaisevan tarpeeksi. Allaolevasta kuvasta näkyykin erinomaisesti ero päivä- ja yönäön välillä.

Opticam i6 DB HD
Opticam i6 DB HD yö- ja päivänäkymien erot mustaa koiraa kuvattaessa ovat merkittävät

Miinuksena laitteessa on mobiiliaplikaation hitaus ja Dropbox-tallennuksen käyttöönotto, joka ei mennyt ihan ohjeiden mukaan simpsisdampsis. Mitään erityisiä taitoja käyttöönotto ei kuitenkaan vaadi eikä edullisen laitteen mukana valitettavasti voi odottaa tai vaatia saavansa täydellisiä sovelluksia. Meillä käytössä tämä on kuitenkin erittäin toimiva laite ja työpäivän aikana on mukava välillä katsoa, mitä koira puuhastelee. Vielä mukavampaa olisi tietysti saada molemmat koirat kuvaan, mutta kun ne on yksinolon ajaksi erotettu portilla toisistaan, joudun tyytymään vain yhden koiran seurantaan – sen joka varmemmin puuhastelee jotain kyseenalaista.

Sen verran on kyllä pakko todeta olevansa foliohattu, että laitteen tietoturvaan en sitten luota pätkääkään. Tästä syystä laite on meillä kytkettynä vain rajallisesti ja vain silloin, kun koirat ovat yksin kotona. Joulun alla käytimme laitetta tosin myös valvontakamerana, kun olimme koko sakki pois kotoa. Laite kuitenkin reagoi toistuviin virtakatkoksiin hyvin eikä hukkaa asetuksia mihinkään. Virran kytkemisen jälkeen laite on toimintavalmis ihan muutamassa sekunnissa.

Voihan vesihäntä!

Perjantaina kävimme koko porukalla uittamassa koiria oululaisessa koirauimalassa HundSpassa. Tuttuun tapaansa koirilla oli superkivaa, onhan viimeisestä uintikerrasta kulunutkin aikaa jo useampi kuukausi. Muutaman vuoden ajan olenkin käyttänyt koiriani noin kerran talven aikana koirien uimahallissa, jotta ne pääsevät vesipeto-elementtiinsä edes kerran talvessa.

Tämä oli ensimmäinen kerta Oulun HundSpassa. Aiemmin olen käynyt vain Nokialla sijaitsevassa Tampereen koirauinti -uimalassa. Koirien kannalta eroa ei juuri ollut, mutta Tampereen koirauinti on kyllä huomattavasti käyttäjäystävällisempi. HundSpassa pesutilat olivat melko pienet eikä niissä saanut koiraa kiinni kunnolla. Myös vedentulo oli aika heikkoa, ainakin jos halusi käyttää muutakin kuin kylmää vettä, joka tietysti olisi ollut mukavaa etenkin uinnin päätteeksi, kun halusi huuhtoa klooriveden koiran turkista pois.

Allas oli hyvä ja uintiramppi oli HundSpassa jopa parempi kuin Tampereen koirauimalassa. Ainakin sen puolesta, että HundSpassa ramppi tuntui olevan koirien kannalta sijoitettu jotenkin loogisemmin, eivätkä kummatkaan koirat yrittäneet lähestyä ramppia väärässä kulmassa. Sen sijaan ihmisten oleilu oli melko tukalaa, sillä rampin kohdalla ei mahtunut seisomaan likimainkaan kunnolla, vaan jopa tällainen puolitoistamertinen joutui olemaan liki polvillaan. Tämänkin kanssa toki selvittiin, mutta tältä osin Tampereen uimala on siis huomattavasti käyttäjäystävällisempi.

Plussana HundSpassa oli ohjaajien pukukaapit, joten vaatteiden vaihto sujui hyvin. Lisäksi uintitila oli sopivasti rajattu, jotta poistuvatkin uimarit saivat riittävästi tilaa eikä tarvinnut murehtia, että koirat olisivat joutuneet kasvokkain. Se olisikin ollut melko ikävää, sillä vaatteiden vaihdon aikana ei ollut juuri mahdollisuuksia sitoa koiria kiinni.

Alla vielä pikainen vertailutaulukko, joka osoittaa, että melko samankaltaisista paikoista on kysymys. HundSpassa on enemmän oheistoimintaa ja sen yhteydessä oleva myymälä on huomattavasti kattavampi kuin Tampereen koirauinnissa.

Hundspa, Oulu Tampereen koirauinti, Nokia
Altaan koko 10×5,5 metriä 10×5,5 metriä
Veden lämpötila 22 astetta 24 astetta
Hinta/30min 30€ 35€
Uittaja 5€ 5€
Pyyhevuokra Alkaen 2€ (2kpl) Sisältyvät hintaan
Muut palvelut Myymälä, suolahuone, fysioterapia/hieronta, trimmaus, eläinlääkäri Myymälä, trimmaus
Kotisivut

Uinnin jälkeen meillä koittikin sitten blogiotsikon mukainen ankeus, sillä viikonlopun muut treenit jäivätkin välistä Mellun kipeytyneen vesihännän vuoksi. Reppanan häntä roikkuu mutkalla kuin olisi kääntynyt nurinpäin, sillä yleensähän Mellu kulkee lippu korkealla. Seurailemme tätä nyt muutaman päivän, jos menisi tälläkin kertaa itsekseen ohi. Minulla on jokaisella koiralla ollut vesihäntä kerran tai useammin, usein juuri rankan uinnin jälkeen, ja toistaiseksi ainakin ovat parantuneet itsekseen parissa päivässä.

Mietteitä Vilmasta

Alussa jo, tän lopun mä tiesin, mut suruista viis, sut omaksi vaadin.
Näinhän mä sen, sä et voisi jäädä, käymässä vain on tuollaiset täällä.
Nyt aika on mennä.
Lauri Tähkä – Sinä olet minun

Vilman poismenosta on kulunut tänään kaksi vuotta. Se tuntuu samaan aikaan sekä kaukaiselta että todella tuoreelta muistolta. Nykyään yhä enenevissä määrin mielessä pyörivät ne ihanat muistot kaikesta yhteisestä. Tippa on silti herkästi silmäkulmassa, jos radiosta kuuluu surullinen kappale tai satun katsomaan surullista elokuvaa. Toki Marley & Minä ja vastaavat elokuvat saavat tällaisen tunteellisen pöhkön nyyhkimään muutenkin, mutta kun takana on oman koiran menetys, koko nyyhkytarina saa ihan omanlaisensa tunnetilan aikaan. Kaipaus on siis läsnä edelleen.

Vilma oli ensimmäinen ikioma koirani. Sain luvan sen hankkimiseen täyttäessäni 14 vuotta ja teini-iän myrskyissä se oli kuuntelija, lohduttaja ja opettaja. Masennusjaksoni aikaan se oli paikoin jopa ainoa syy nousta aamulla sängystä. Tästä en ole monellekaan puhunut, eikä moni hyvä ystävänikään tiennyt vaikeuksista joita nuorempana koin. Vilma tiesi ja se oppi lukemaan mielentilojani kuin avointa kirjaa ja tiesi milloin istua vieressä ja milloin antaa tilaa. Tämä on yksittäinen asia, josta olen eritysen kiitollinen muistellessani vuosia Vilman kanssa.

Vilma 26.3.2003 - 10.1.2015
Vilma 26.3.2003 – 10.1.2015

Vilman kanssa pääsin todella kokeilemaan siipiäni koiraharrastusten saralla. Ja miten pitkälle ne siivet meitä lennättivätkään! Vaikka alussa meno olikin melkosta räpiköimistä, opin ettei koskaan kannata luovuttaa. Vilman kautta löysin myös oman rotuni, vaikka alun vaikeuksien vuoksi sekään ei ollut niin itsestäänselvää. Muistan edelleen, miten lähdin monista treeneistä kyynel silmäkulmassa ja manasin miten huono kouluttaja minä olin, miten olin ottanut aivan väärän rodun ja seuraavaksi hankkisin kyllä ihan varmasti jonkun ihan toisen rodun. Nyt minun on hyvin vaikea kuvitellakaan mitään muuta rotua. Kaikessa haastavuudessaankin tämä on vain minun rotuni.

Vilman poismenon jälkeen mietin kauan sitä, kuinka pitkään on ok surra ja kaivata. Nyt ajateltuna se tuntuu käsittämättömältä. Tietenkään ei ole kenellekään hyväksi jäädä märehtimään asioita liiaksi, mutta ei surulle voi asettaa päättymispäivää. Vilma oli liki 12 vuoden ajan minulle paitsi lemmikki ja harrastuskaveri, myös paras ystävä. Kuinka kauan on hyväksyttävää kaivata ja muistella parasta ystävää? Niinpä.

Muutama vuosi ennen Vilman kuolemaa se sairastui epilepsiaan ja jo silloin pelkäsin menettäväni sen. Mietin miten siihen voi valmistautua ja miten ikinä osaisin päästää irti kun sen aika olisi? Nyt olen tässäkin viisaampi: menetykseen ei voi varautua. Se tulee aina yllättäen, jopa silloin kun sitä osaa odottaa. Vilman tapauksessakin osasin odottaa, että yhteistä aikaa ei enää ole paljoa. Sen sisaruksista suurin osa oli jo kuollut, sillä oli jatkuva epilepsialääkitys ja sen liikkeet olivat kangistuneet viimeisen vuoden aikana jonkin verran. Se oli kuitenkin edelleen virkeä ja jaksoi touhuta normaalisti, ruokahalu ja yleiskunto olivat hyviä. Kunnes yhtenä hetkenä se ei päässytkään ylös makuulta, luultavasti kipujen vuoksi. Se saikin kipulääkkeet, jotka vaikuttivat niin hyvin, että kaikki oireet katosivat. Vaikka tuolloin jo tiesinkin, että sillä oli suurikokoinen kasvain ja vietimme yhdessäolomme viimeisiä päiviä, hiipi mieleeni ajatus pitää se ikuisesti. Eihän vielä olisi aika?

Olin kuitenkin päättänyt jo kauan aikaa sitten, että mikäli vaaditaan päivittäistä kipulääkitystä, on aika tullut. Koirat kuitenkin pystyvät ja haluavat peittää kipua tiettyyn rajaan asti. Mikään ei takaa sitä, että kipulääkitys poistaa kipuja kokonaan, vaikka koira oireettomalta vaikuttaisikin. Lisäksi Vilman kasvain oli sellaista laatua, että se saattaisi aiheuttaa sisäisen verenvuodon milloin tahansa, jolloin loppu olisi hidas ja tuskallinen. Jälkikäteen ajatellen Vilma sai lopun, jollaisen haluaisin tarjota tuleville koirillenikin. Sain antaa sille hyvästit, käsitellä asiaa jo muutama päivä ennakkoon, mutta sairaudenkuva oli kuitenkin niin selkeä, ettei minun tarvinnut pähkäillä oikeasti oliko lähdön aika nyt vai viikkojen, kuukausien tai vuosien päästä.

Vielä lopetuspäivänäkin se säntäsi kissan perään. Oliko kyseessä väsymys vai kuuliaisuus, mutta elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran se luopui jahdista kieltäessäni sitä. Jos kohtuullinen koirankouluttaja olenkin, saalisvietti on ja on aina ollut akilleen kantapääni. Tuohon hetkeen kiteytyi ehkä koko tunneskaala onnesta suruun.

Se, mitä kunniavieraasi kertoo kätke se sydämees tarkoin.
Ei niitä oppeja kirjoista löydä, et ostaa voi miljoonin markoin.
Jenni Vartiainen – Suru on kunniavieras

Mietteistäni tarkemmin löytyy Viimeisen kerran -postauksesta jonka kirjoitin valmiiksi puoli vuotta Vilman kuoleman jälkeen. Minulla kesti melko kauan edes aloittaa sureminen, ja Vilman poismeno opettikin, että surua ei voi ohittaa. Sitä voi siirtää, mutta joskus se on surtava pois.

“Men cannot grieve as dogs do. But they grieve for many years.” - Robin Hobb
“Men cannot grieve as dogs do. But they grieve for many years.” – Robin Hobb

Hyvää syntymäpäivää Melee!

Hyvää syntymäpäivää Meleelle ja kaikille sisaruksille samasta pesueesta: Legolas, Kai, Marco, Smått Smått, Castor, LaLa ja Lark.

Suuret kiitokset myös Veronicalle tästä valloittavan hassusta koirasta sekä kiitokset myös Maria Peltomaalle tilaisuudesta ja luottamuksesta, kun valitsit minut yhteisomistajaksi Meleelle.