Voihan vesihäntä!

Perjantaina kävimme koko porukalla uittamassa koiria oululaisessa koirauimalassa HundSpassa. Tuttuun tapaansa koirilla oli superkivaa, onhan viimeisestä uintikerrasta kulunutkin aikaa jo useampi kuukausi. Muutaman vuoden ajan olenkin käyttänyt koiriani noin kerran talven aikana koirien uimahallissa, jotta ne pääsevät vesipeto-elementtiinsä edes kerran talvessa.

Tämä oli ensimmäinen kerta Oulun HundSpassa. Aiemmin olen käynyt vain Nokialla sijaitsevassa Tampereen koirauinti -uimalassa. Koirien kannalta eroa ei juuri ollut, mutta Tampereen koirauinti on kyllä huomattavasti käyttäjäystävällisempi. HundSpassa pesutilat olivat melko pienet eikä niissä saanut koiraa kiinni kunnolla. Myös vedentulo oli aika heikkoa, ainakin jos halusi käyttää muutakin kuin kylmää vettä, joka tietysti olisi ollut mukavaa etenkin uinnin päätteeksi, kun halusi huuhtoa klooriveden koiran turkista pois.

Allas oli hyvä ja uintiramppi oli HundSpassa jopa parempi kuin Tampereen koirauimalassa. Ainakin sen puolesta, että HundSpassa ramppi tuntui olevan koirien kannalta sijoitettu jotenkin loogisemmin, eivätkä kummatkaan koirat yrittäneet lähestyä ramppia väärässä kulmassa. Sen sijaan ihmisten oleilu oli melko tukalaa, sillä rampin kohdalla ei mahtunut seisomaan likimainkaan kunnolla, vaan jopa tällainen puolitoistamertinen joutui olemaan liki polvillaan. Tämänkin kanssa toki selvittiin, mutta tältä osin Tampereen uimala on siis huomattavasti käyttäjäystävällisempi.

Plussana HundSpassa oli ohjaajien pukukaapit, joten vaatteiden vaihto sujui hyvin. Lisäksi uintitila oli sopivasti rajattu, jotta poistuvatkin uimarit saivat riittävästi tilaa eikä tarvinnut murehtia, että koirat olisivat joutuneet kasvokkain. Se olisikin ollut melko ikävää, sillä vaatteiden vaihdon aikana ei ollut juuri mahdollisuuksia sitoa koiria kiinni.

Alla vielä pikainen vertailutaulukko, joka osoittaa, että melko samankaltaisista paikoista on kysymys. HundSpassa on enemmän oheistoimintaa ja sen yhteydessä oleva myymälä on huomattavasti kattavampi kuin Tampereen koirauinnissa.

Hundspa, Oulu Tampereen koirauinti, Nokia
Altaan koko 10×5,5 metriä 10×5,5 metriä
Veden lämpötila 22 astetta 24 astetta
Hinta/30min 30€ 35€
Uittaja 5€ 5€
Pyyhevuokra Alkaen 2€ (2kpl) Sisältyvät hintaan
Muut palvelut Myymälä, suolahuone, fysioterapia/hieronta, trimmaus, eläinlääkäri Myymälä, trimmaus
Kotisivut

Uinnin jälkeen meillä koittikin sitten blogiotsikon mukainen ankeus, sillä viikonlopun muut treenit jäivätkin välistä Mellun kipeytyneen vesihännän vuoksi. Reppanan häntä roikkuu mutkalla kuin olisi kääntynyt nurinpäin, sillä yleensähän Mellu kulkee lippu korkealla. Seurailemme tätä nyt muutaman päivän, jos menisi tälläkin kertaa itsekseen ohi. Minulla on jokaisella koiralla ollut vesihäntä kerran tai useammin, usein juuri rankan uinnin jälkeen, ja toistaiseksi ainakin ovat parantuneet itsekseen parissa päivässä.

Koirien studiokuvauskeikka

Minulla on ollut toiveena jo vuosia, että jokaisesta koirastani otetaan jossain vaiheessa niiden elämää hienot studiokuvat muistoksi. Vaikka otan itsekin paljon kuvia, ovat ne hyvin usein heikkolaatuisia tai muuten suttuisia puhelinräpsyjä ja toimivat lähinnä itsellä muistoina. Järjestelmäkamerallakin tulee otettua pääasiassa ulkona kuvia ja viime vuosina sekin on jäänyt valitettavan vähälle. Studiokuvien takana onkin ollut ajatus saada koirista sellaiset potrettikuvat, jotka voi teetättää vaikka tauluksi seinälle. Vilman kohdalla kuvaus meinasi jäädä tekemättä, sillä pääsimme kuvaukseen vain muutama päivä ennen sen kuolemaa. Gingan ja Meleen kohdalla ajatus onkin ollut ottaa ne ajoissa. Otinkin siis yhteyttä samaan kuvaajaan, joka otti myös Vilman studiokuvat. Sattumalta hän oli muuttanut Tampereelta Ouluun, joten kuvauksen ajankohdan ja paikan sopiminen olikin odottamaani helpompaa.

Kuvaukset tehtiin Oulunsalossa vuokrastudiossa ja aikaa oli varattu tunnin verran. Itselläni oli hyvin tiedossa millaisia kuvia halusin, joten kuvaukset tapahtuivat todella nopeasti. Ginga ja Melee eivät ole sieltä kärsivällisimmästä päästä, ja niiden mielestä oli äärimmäisen typerää oleskella paikallaan. Gingan osalta lähinnä istuminen oli aivan syvältä, ja se halusikin pääasiassa vain maata paikallaan. Meleen ongelmat koskivat sitten ylipäätään yhdessä paikassa pysymistä, se kun on muutenkin sellainen oman elämänsä tutkimusmatkailija. Kumpikin koira kävi studiossa pariin otteeseen tekemässä noin 10 minuutin kuvaustuokion ja loppuvaiheessa huomasi, että molempia alkoi jo kyllästyttää. Kyllähän ne tekevät mitä pyydetään, mutta sellainen iloinen ja odottavainen ilme niillä katoaa ja se on kuvien kannalta aika olennainen.

Pääsin siis tällä kuvauskerralla melko helpolla, sillä oli tuttu kuvaaja edelliseltä kerralta, joka tiesi millaisia kuvia haluan ja osasi sen pohjalta varata studion ja hoiti muutenkin käytännön asiat. Alun perin kun etsin kuvaajaa Vilmalle, tilanne ei ollut näin yksinkertainen.

Ginga
Ginga, kuva: Pekka Hartikainen

Kuvaajaa etsiessäni minulle oli tärkeää, että kuvaaja osaa kuvata koiria. Tämä tarkoitti itselleni sitä, että kuvaajalta löytyi ymmärrystä siitä, miltä hyvä koirakuva näyttää ja miten erityyppisiä koiria tulisi kuvata – kaikki koirat kun eivät näytä parhaimmalta suoraan edestä kuvattuna. Ja koska kuvat ovat tulevaisuudessa omistajalle muisto lemmikistä, on hienoa jos kuvaaja saa jollain tasolla koiran ilmeet esiin. Studiokuvissa tämä ei välttämättä ole helpoin mahdollinen teko, ja vaatii yleensä myös omistajalta jotain lelua/namia, jolla houkutella koiraa. Lisäksi koiran on hyvä saada tutustua studioon hihnatta, jolloin se käy tutkailemassa paikat ja kykenee esiintymään rennommin ja keskittyä erilaisten vermeiden tutkimisen ja nuuskuttelun sijasta kärrynpyöriä tekevään omistajaansa.

Lisäksi kuvaus oli minulle myös budjettikysymys. Vilman kohdalla tiesin, että kyseiset kuvat tulisivat olemaan viimeiset kuvat joita siitä tulisin koskaan saamaan. Siksi minulle oli tärkeää, että sain kuvista alkuperäisen digitaaliversiot täysikokoisina itselleni. Tämä olikin se haastavin juttu, sillä syystä tai toisesta kuvaajat olivat tämän suhteen todella nihkeitä. Pahimmillaan digitaaliversiosta pyydettiin hintaa jopa 50-60€ kappaleelta, jolloin ei ole vaikea laskea, että parinkymmenen digitaaliversion ostaminen olisi ollut silkka mahdottomuus. Osa kuvaajista puolestaan vaati, että kaikki kuvat teetettäisiin heidän kauttaan, eli digitaaliversiota ei ollut edes mahdollista saada. Ei kiitos! Ja mitä jos kyseinen kuvaaja lopettaa ammattinsa harjoittamisen, mikä velvollisuus hänellä tällöin on pitää kuvat tallessa jos tahtoisin vaikkapa vuosien päästä teettää taulun niistä? Joiltakin kuvaajilta oli mahdollisuus saada 10-20€ hintaan ns. Facebook-kuva, joka tarkoitti vesileimalla varustettua, noin 400x500px kuvaa. Itse pidin tuota äärimmäisenä rosvoamisena ja kierrän kaukaa jatkossakin vastaavat kuvaajat. Ymmärrän kyllä, että kuvaaminen ei ole halpa harrastus eikä ammattikaan, mutta koen, että tuollaisella hinnoittelulla ammattikuvaajat ajavat asiakkaansa harrastajakuvaajien kuvattavaksi.

Melee
Melee, kuva: Pekka Hartikainen

Koirien kanssa Kuusamossa

Varasimme Jannen kanssa pikkureissun Kuusamoon jo alkukesästä, mutta alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä ei ollut tarkoitus ottaa koiria matkaan. Olen kuitenkin melko tarkka koirieni suhteen, enkä loppuviimein onnistunut löytämään niille kelvollista hoitajaa. Muutama seulan läpäisemä hoitaja toki tuli mieleeni, mutta he olivat kaikki syystä tai toisesta estyneitä ottamaan koiria hoitoon. Varasimmekin sitten hoitopaikan Ruka-ahon koirahoitolasta, joka osoittautuikin ihanaksi paikaksi. Hoitolan pitäjä oli todella mukava ja asiantuntevan oloinen ja tilat varsin asialliset. Olin myös lukenut hyvää palautetta hoitolasta, joten uskalsin tehdä hoitolaan varauksen.

Ennen hoitolaan jättämistä teimme hoitosopimukset ja pääsimme näkemään tilat paikan päällä, mikä rauhoitti mieltäni. Koirille oli varattu yhteinen ”huone” ja niillä oli vapaa kulku sisään ja ulos luukun kautta. Saimme myös helposti sovittua koirien tuonti- ja hakuajat, eikä tullut lainkaan sellainen olo, että koirat olisivat ainoastaan tienestiä tuovia tuotteita, vaan niiden hyvinvoinnista huolehdittiin ja ne otettiin huomioon yksilöinä. Jos joskus toiste tarvitsemme hoitolaa samalta suunnalta, niin aivan varmasti otamme Ruka-ahoon yhteyttä. Koirat olivat kuulemma käyttäytyneet mallikkaasti ja ovat kuulemma tervetulleita uudestaan. Vaikea uskoa, kun etenkin Melee osaa toisinaan olla aika perseilijä lenkkeillessä ja Ginga on vanhan koiran tapaan välillä melkoinen jäärä, mutta kai se on uskottava kun niin sanottiin. Koirat olivat hoitolassa suurimman osan reissustamme, sillä kylpyläkäyntien ja muiden aktiviteettien vuoksi niiden yksinoloaika hotellihuoneessa olisi tullut liian pitkäksi.

Olimme jo aikaisemmin päättäneet, että kiertäisimme 12 kilometrin mittaisen Pienen Karhunkierroksen, joka sijaitsi Oulangan kansallispuiston eteläosassa. Selvittelin etukäteen maaston vaativuutta ja selvisi, että reitin voi helposti tehdä myös koiran kanssa. Saimme siis myös koirat mukaan tuolle pikkuvaellukselle ja tämä olikin jälkikäteen ajatellen aivan mahtava juttu. Olemme joskus aiemmin pohtineet, että lähtisimme jopa useamman päivän mittaiselle vaellukselle joskus, joten tämä Pieni Karhunkierros tarjosi sellaisen pienen maistiaisen mitä vaeltaminen voisi olla koirien kanssa.  Reitti oli helpohko, sillä vaikka se sisälsi suuria korkeuseroja ja erilaisia maastoja, sinne rakennetut sillat ja pitkospuut tekivät siitä sopivan reitin lähes kaikenkuntoisille.

Riippusillan ylitys
Riippusillan ylitys

Yleensä metsässä lenkkeillessä koirat ovat minulla aina vapaana. Oulanka on kuitenkin kansallispuisto, joten koirien oli ehdottoman tärkeää olla hihnassa koko ajan. Maaston huomioiden hihna oli tärkeä myös niiden omaa turvallisuutta ajatellen, sillä kahjot belgialaiseni olisivat aivan varmasti pudonneet jostain kalliolta riemuitessaan vapaudesta ja uusista maisemista. En ole varsinaisesti mikään kelataluttimien kannattaja, mutta tällä reissulla niistä oli kyllä suuresti hyötyä, sillä koirat saivat ihan erilaista vapautta mitä ne olisivat tavallisessa 1,5 metrin hihnassa saaneet. Ainoa haaste oli tämä koirien hihnakäytös, sillä ne eivät todellakaan ymmärtäneet tuota 5 metrin epämääräistä määrettä, jonka jälkeen vapaus vain yhtäkkiä lakkasi. Etenkin Melee kiskoi alkuun menemään varsin päättäväisellä meiningillä, mutta onneksi oppi nopeasti hieman rauhallisemman tyylin koetellessaan vapautensa rajoja. Siltojen ylityksissä ja jyrkissä portaissa se onneksi osasi edetä asiallisen rauhallisesti ja odottaa puolta hitaampaa taluttajaansa. Ginga oli näissä toki myös erinomainen ja sen suurin huoli oli lähinnä pitää koko porukka kasassa.

Huikea näkymä Oulangasta
Huikea näkymä Oulangasta

Reitin varrella oli muutamia pysähdyspaikkoja, jotka mahdollistivat mm. makkaranpaiston. Me pysähdyimme kerran, hieman puolenvälin jälkeen, paistamaan makkarat koko porukalle. Tämä oli koirien näkökulmasta varmasti retken yksi kohokohdista, sillä eihän niitä mitenkään raaskinut jättää herkuitta. Tämä pikkuvaellus oli aivan mahtava kokemus ja Jannen kanssa suunnittelemmekin ahkerasti jo tulevia vaelluksia. Suomen vuodenajan asettavat pieniä rajoituksia aloitteleville vaeltajille, joten suunnitelmissa on tehdä ensimmäinen pitkä vaellus ensi vuonna. Rakastuin Kuusamon luontoon, joten voi olla, että päädymme valitsemaan 80 kilometriä pitkän Karhunkierroksen, joka on tällä hetkellä Suomen suosituin vaellusreitti.

Minä ja Melee taukopaikalla
Minä ja Melee taukopaikalla

Kuusamossa todella tuntuu siltä, että luonto on lähellä. Erityisesti poroja tulee vastaan aivan joka paikassa: metsässä, autotiellä ja jopa golfkentällä. Niillä ei todellakaan ole pienintäkään ymmärrystä liikenteestä, joten ajaessa sai oikeasti olla tarkkaavainen. Eikä riitä, että on tarkkaavainen vain siihen asti, että poro tai muutama on ylittänyt tien, sillä ne saattavat saman tien haluta ylittää tien toiseen suuntaan. Söpöjä eläimiä ne ovat silti, ja yllättävän pienikokoisia, vaikken toki mitään hirven kokoisia otuksia odottanutkaan näkeväni. Opin myös, että suurella osalla poroista on kaulapannat, jotka helpottavat tunnistamaan niiden omistajan ja pannoissa on myös GPS, joten porot ovat helpommin löydettävissä.

Poroja golfkentällä
Poroja golfkentällä

Pieni Karhunkierros lyhyesti

  • Reitti sisältää vaihtelevaa maastoa ja korkeuseroja sekä upeita riippusiltoja
  • Reitti on kohtuullisen helppokulkuinen portaiden ja pitkospuiden vuoksi
  • Eksyä ei voi, polut ovat selkeästi merkittyjä
  • Reitti on todella suosittu, omaa rauhaa ei ainakaan Ruska-aikaan kannata liikaa toivoa etenkään taukopaikoilla
  • Kuljettavissa myös talvella
  • Maisemat ovat huikeat
  • Kierroksen varrella on kuusi taukopaikkaa, joissa on nuotiopaikat sekä ulkohuussit