Lemmikin yksinolon seuranta

Opticam i6 DB HD

Yksinolo on tarpeellinen taito liki jokaiselle koiralle, sillä harva koira on niin onnekas, ettei joutuisi koskaan elämänsä aikana olemaan yksin edes lyhyitä aikoja kerrallaan. Omassa tapauksessa koirat joutuvat olemaan yksin lähes jokaisena arkipäivänä, ja etenkin Meleelle tämä asia oli nuorempana todella vaikeaa. Se paitsi ulvoi ja haukkui, myös tuhosi kaiken mitä suuhunsa sai. Tuholistalle päätyi kenkiä, huonekaluja, seiniä, lattia, verhoja, astioita, elektroniikkaa, mattoja, vaatteita… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Eniten huolta kuitenkin aiheutti keraaminen juomakuppi sekä muovinen ruokakuppi, jotka Melee kirjaimellisesti söi liki kokonaan. Tankoparsasta tulikin jääkaapin vakiovaruste Meleen myötä.

Aika kultasi paitsi muistot, myös auttoi Meleen yksinolo-ongelmaan. Nykyään Melee nukkuukin pääosin rauhallisesti kaikki päivät, joten siltä osin olen tyytyväinen kehitykseen. Ouluun muuton yhteydessä yksinolon ongelmat kuitenkin palasivat. Palaute asiasta saatiin ”ihanilla” naapurisopua ylläpitävillä lapuilla, suoraan asiasta ei koskaan voitu sanoa. Noh, oli tapa mikä hyvänsä, suhtauduimme asiaan vakavasti, vaikka osa heippalapuista tulikin epäilyttävästi päivinä, jolloin koirat eivät olleet olleet yksin tai välttämättä edes läsnä koko asunnossa.

Päädyimme siis hankkimaan kameran. Kameroitahan on markkinoilla pilvin pimein, mutta hieman etsimistä oli löytää sellainen kamera, jonka ominaisuudet ja hinta vastasivat toiveitani. Halusin kohtuuhintaisen laitteen, mutta vaatimuksena oli äänestä ja/tai liikkeestä aktivoituva nauhoitus ja tallennus pilvipalveluun, mahdollisuus seurata kameran kuvaa myös puhelimella sekä kohtuullinen kuvanlaatu.

Päädyin lopulta Oulun Verkkokauppa.comiin, josta on pakko todeta, että sain huikean hyvää asiakaspalvelua! Ongelma näiden edullisten IP-kameroiden osalta oli se, että tuotekuvauksissa jätettiin paikoin kertomatta ihan tarkkaan laitteiden ominaisuuksista ja näin ollen totesin, että parempi käydä paikan päällä neuvottelemassa, jotta saisi samalla sovittua palautusoikeudesta. Kuulemma tällainen palautusoikeus olisi ollut mahdollista joka tapauksessa, mutta onnistuipa näinkin.

Päädyin siis Opticam i6 DB HD ‐kameraan. Laitteen tarkat ominaisuudet saa selville Verkkokauppa.comin sivuilta, mutta lyhyesti voisin sanoa, että valintaan vaikuttivat hinnan lisäksi se, että kameralla voi nauhoittaa videokuvaa ja ottaa pysäyhtyskuvia, jotka voi tallentaa automaattisesti Dropbox -pilvipalveluun. Nauhoitus voi olla jatkuvaa, tiettyyn kellonaikaan tapahtuvaa tai aktivoitua äänestä ja/tai liikkeestä. Meillä on käytössä ääniaktivoituminen, joten aina kun Melee pitää edes pientä mekkalaa, siitä tulee todistusaineistoa Dropboxiin. Kameran kuvaa voi myös seurata Foscamin mobiilisovelluksella, jolla voi myös muokata laitteen asetuksia ja hälytyksiä. Lisäksi laitteessa on yönäkö-ominaisuus, joka mustan koiran kohdalla onkin jopa päivällä paras vaihtoehto, sillä eteisen kattovalaisin ei tunnu valaisevan tarpeeksi. Allaolevasta kuvasta näkyykin erinomaisesti ero päivä- ja yönäön välillä.

Opticam i6 DB HD
Opticam i6 DB HD yö- ja päivänäkymien erot mustaa koiraa kuvattaessa ovat merkittävät

Miinuksena laitteessa on mobiiliaplikaation hitaus ja Dropbox-tallennuksen käyttöönotto, joka ei mennyt ihan ohjeiden mukaan simpsisdampsis. Mitään erityisiä taitoja käyttöönotto ei kuitenkaan vaadi eikä edullisen laitteen mukana valitettavasti voi odottaa tai vaatia saavansa täydellisiä sovelluksia. Meillä käytössä tämä on kuitenkin erittäin toimiva laite ja työpäivän aikana on mukava välillä katsoa, mitä koira puuhastelee. Vielä mukavampaa olisi tietysti saada molemmat koirat kuvaan, mutta kun ne on yksinolon ajaksi erotettu portilla toisistaan, joudun tyytymään vain yhden koiran seurantaan – sen joka varmemmin puuhastelee jotain kyseenalaista.

Sen verran on kyllä pakko todeta olevansa foliohattu, että laitteen tietoturvaan en sitten luota pätkääkään. Tästä syystä laite on meillä kytkettynä vain rajallisesti ja vain silloin, kun koirat ovat yksin kotona. Joulun alla käytimme laitetta tosin myös valvontakamerana, kun olimme koko sakki pois kotoa. Laite kuitenkin reagoi toistuviin virtakatkoksiin hyvin eikä hukkaa asetuksia mihinkään. Virran kytkemisen jälkeen laite on toimintavalmis ihan muutamassa sekunnissa.

Viittä(toista) en vaihda

Markkinoilla on satoja erilaisia hihnoja, pantoja, leluja ja muita tarvikkeita koirille ja niiden omistajille. Monesti tuotteet lupaavat paljon, mutta antavat vähän ja todellisen kuvan niistä saa vasta käytössä. Itsekin olen havainnut, että jotkut huikeina juttuina ostamani tarvikkeet ovat jääneet pölyttymään kaapin perälle, kun ne ovat osoittautuneet käytössä heikkolaatuisiksi tai epäkäytännöllisiksi. Jotkut ovatkin sitten osoittautuneet varsin hyviksi. Tässä postauksessa listaan tuotteita, jotka ovat meillä toimineet hyvin ja jääneet pitkäaikaiseen käyttöön. Jaottelen tarvikkeet arkielämän tarvikkeisiin ja treenitarvikkeisiin sekä omistajan tarvikkeisiin, sillä kohdallani jako niiden kesken on varsin selvä. Tämä kategorioittain luotu Top5 -lista (tai oikeastaan Top15) voi tarjota myös ideoita pukinkonttiin, vaikka varsinaiseksi lahjapostaukseksi en tätä luonutkaan. 🙂

Top5 -koiratarvikkeet arjessa

1. Rukka Form -puolikurra
Ostin Mustin ja Mirrin tarjouslaarista ensimmäisen Rukka Form-puolikurran vitosella. Syynä oli yksinkertaisesti se, että halusin Meleelle leveän pannan, mutta en raaskinut vielä tilata mittojen mukaan teetettyä nahkapantaa, sillä Melee kasvaisi vielä. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä panta vaikutti varsin kankealta ja epäkäytännölliseltä. Nykyisin kyseiset pannat löytyvät molemmilta koirilta ja ovat lenkkeillessä meidän vakiovarusteita. Leveä panta on koiran kaulalle ystävällisempi kuin ohut, eikä puolikuristava pääse luiskahtamaan kaulasta. Lisäksi leveässä pannassa myös heijastimet näkyvät jonkin verran jopa karvojen alta, vaikka ne eivät tässä pantamallissa kovinkaan suuret edes ole.

2. Rukka Solid -monitoimitalutin
Melee asetti tullessaan hihnalle uudet kriteerit kiskaistuaan Hurtan lähes uuden nahkataluttimen poikki. Hihnan piti olla kestävä, mutta myös ehdottoman mukava kädessä. Tästä syystä vieroksuin nylonhihnoja, kunnes sattumalta Rukan monitoimitalutin neopreenivuorauksella tuli vastaan. Lähti heti mukaan ja kokeilun myötä totesin hihnan oikein toimivaksi. Meillä tämä on käytössä vain Mellulla, joskin olen harkinnut taluttimen ostamista myös Gingalle.

3. Flexi
Kolmantena vakiovarusteena meillä on paljon parjattu kelatalutin Flexi. Se toimii arkilenkkeilyssä Gingalla erittäin hyvin ja myös Meleellä lenkkeillessä metsässä paikoissa, jossa koiralle haluaa antaa vapautta, mutta sitä ei voida pitää vapaana. Erityisesti vaellusreissulla Kuusamossa flexit osoittautuivat todella hyödyllisiksi ja siitä syystä ne löytyvät myös top5 -listaltani, vaikka muilta osin suhtaudunkin flexin käyttäjiin kriittisesti.

4. Kong Classic
Perinteinen Kong on toiminut hyvin yksinolon hiljaisuutta opetellessa, sillä sen sisälle saa laitetua lähes mitä tahansa. Meillä vakiona käytetään turvotettuja nappuloita, jotka saavat pakastua muutaman tunnin pakkasessa, jolloin koiralla kestää noin puolisen tuntia tyhjentää Kongin sisältö. Kongissa on huippua myös se, että se kestää mikrotuksen (sisälle voi sulattaa esim. juustoa) sekä astianpesukoneessa pesun.

5. Autohäkki
Avopuolisoltani tilaama autohäkki on tullut enemmän kuin tarpeeseen kahden koiran kanssa kulkiessa. Häkki on todella kätevä, sillä se mahdollistaa takaluukun pitämisen avoinna ja siten koiria voi pitää autossa myös helteellä, joskin varjoisa paikka on tällöinkin tarpeen. Häkissä on myös lukittavat ovet, joten ei tarvitse huolehtia, että kukaan kävisi nappaamassa koiria mukaansa. Joskin tästä pitää huolen myös Melee, joka suojelee autoa omalla demonisella räksyhaukullaan, joka on ehkä yksi sen rasittavimmista ominaisuuksista.

top5_tarvikkeet_arki
Top5 -koiratarvikkeet: Rukka-panta ja hihna sekä Kong Classic -aktivointilelu (Musti ja Mirri), Variogate-autohäkki (Kulkukoira.com)

 

Top5-koiratarvikkeet treeneissä

1. Pro Dog Bungee -lampaankarvalelu
Tämä on meillä ihan ykkönen treenileluissa ja koiratkin tykkäävät tästä yli kaiken. Minusta miellyttävämpi kuin normaalit jäykänmalliset motivointipatukat ja mahtuu hyvin kaksikin kappaletta treeniliivin taskuun, joten voi tehdä myös lelunvaihto-leikkiä helposti. Miinuksena se, että etenkään ulkoleikkien jälkeen ei näytä kovinkaan kauaa mukavan pörröiseltä, mutta se ei toki käyttöä haittaa.

2. Ketjupanta lukolla
Itselleni ketjupanta on aina ollut ”se oikea” treenipanta. Kiristävä ketju on kuitenkin melko huono treenikäytössä ja tavallinen ketjupanta kiristymättömänä on melko löysä ja saattaa osua koiraa ikävästi leukaan sen juostessa (tai sitten todella hankala saada koiralta pois). Lukollinen ketjupanta on helppo laittaa, sen kireys on säädettävissä sopivaksi niin, ettei ”ylimääräinen” ketju osu koiraa ikävästi mihinkään. Tarvittaessa ylijäämän voi myös napsaista helposti pois kokonaan, jos tuntuu että ketjun mitoitus ei ole täysin passeli omalle koiralle.

3. Naksutin kosketuskepillä
Tykkään opettaa koirille temppuja normaalin tokon ohessa. Lisäksi pidän tokossakin siitä, etten joudu kumartelemaan. Kosketuskepillä varustettu naksutin on ollut tähän oiva apu. Tarvittaessa teleskooppimallisen kepin saa myös piiloon, joten toimii myös ihan tavallisena naksuttimena. Miinuksena kestävyys, eli jos koira on kovin raisu, voi tuo kosketuskeppiosa vääntyä käytössä, mutta ainakin tuo Trixien malli on kestänyt vääntelyn takaisinkin ja toimii edelleen.

4. Harjakassi
Tämä on itselleni melko uusi löytö, mutta pois en vaihtaisi. Hevosten harjakassi toimii mitä parhaimpana tapana säilöä koiran treenikamoja. Sivutaskuihin mahtuvat niin kakkapussit kuin kosketusalustatkin ja isoon lokeroon mahtuvat loistavasti useammat liinat, patukat ja ruutumerkitkin. Helppo kantaa paikasta toiseen ja lokeroiden ja taskujen avulla tavaratkin löytyvät eikä niitä joudu kaivelemaan samaan tyyliin kuin Ikea -kassin pohjilta tai auton syövereistä. Koirille on jo olemassa treenikasseja, mutta hevosten harjakassit ovat huomattavasti edullisempia ja niitä löytää jopa päivittäistavarakaupoista.

5. Grip -hihnat
Liki kaikilla näitä jo on, mutta ei koskaan liikaa. Aivan mahtavia treenikäytössä, säästävät etenkin innokkaan koiran kanssa käsiä hyvin paljon verrattuna tavalliseen nylon-hihnaan tai -liinaan. Grip-nauhaa saa nykyään myös metritavarana, joten mahdollisuudet ovat entistäkin rajattomammat, kun voi itse askarrella mieleisensä hihnan tai vaikka narupallon.

top5_tarvikkeet_treeni
Top5 -treenitarvikkeet: Naksutin kosketuskepillä (PetNetStore), ketjukaulain lukolla (Väliheikki), Prodog Grip-hihna ja Prodog Bungee-lelu (Musti ja Mirri) sekä harjakassi (ViljarShop)

Top5 -tarvikkeet omistajalle

1. Treeniliivi
Ehdoton varuste jokaiselle koiransa kanssa harrastavalle. Itse selvisin vuosikausia ilman, mutta kun raaskin ostaa ensimmäisen oman treeniliivini, tiesin, ettei paluuta ole ja nykyään en enää osaisi treenatakaan ilman.

2. Liukuesteet kenkiin
Koiranomistajalle aivan ehdottomat ovat nastapohjaiset kengät, tai edullisempaa ratkaisua hakeva (kuten minä) päätynee ostamaan irrotettavat liukuesteet, jotka sopivat lähes jokaiseen kenkään.

3. Koiramaiset vaatteet
Koiraihmisellä pitää tietysti olla koiramaisia vaatteita. Itse en juurikaan pukeudu koiramaisiin vaatteisiin koiraharrastuksen ulkopuolella, joten koiramaisessa vaatetuksessa haluan panostaa mukavuuteen ja kestävyyteen ja eritoten pestävyyteen.

4. Sykevyö
Itse rakastan kaikenlaista dataa ja vertailua. Tästä syystä käytin pitkään Endomondoa ilman sykeominaisuutta puhelimessani. Kaipasin kuitenkin jotain lisää, ja päädyinkin hankkimaan bluetooth- sykevyön, joka mittaa sykkeen ja toimii Endomondon kanssa. Erillistä mittaria ranteeseen ei siis tarvita. Vyön avulla pääsee näkemään hyvin oman kuntonsa kehittymisen. Koiriin tämä hankinta liittyy siten, että itse en koskaan ulkoile ilman koiriani, vaan aina vähintään toisen on oltava matkassa mukana. Tästä syystä voinkin sanoa, että ilman koiriani viettäisin todennäköisesti 99% ajastani sisätiloissa.

5. Kepo
Viidennen keksiminen oli vaikeaa. Eikä loppuviimein mieleen tullutkaan mitään, kunnes avopuolisoni Janne avasi suunsa kertoen olevansa omasta mielestään vähintään 5. sijalla tällä listalla. Tottahan se on, vaikkei varsinaisesta tarvikkeesta voidakaan puhua. 😀 Suurin osa koiraharrastajista Suomessa on naisia. Ei pidä kuitenkaan unohtaa niitä toisia puoliskoja, kepoja, jotka mahdollistavat tämän harrastuksen antamalla aikaa harrastamiselle ja hoitamalla koiria kuin omiaan. Kepo itsessään on kylläkin varsin halventava nimitys, sillä hyvä kepo on painonsa verran kultaa.

top5_tarvikkeet_omistaja
Top5 -omistajalle: Ensiapupakkaus ihmiselle (Tokmanni) ja koiralle (Verkkosivuapteekki), t-paita (Waldogs), treeniliivi (Berra), liukuesteet kenkiin (Clas Ohlson), sykevyö (Polar), sovellus KePon metsästykseen (Tinder)

PawMap – mobiilisovellus koirien turvaksi

PawMap on mobiilisovellus, joka mahdollistaa vaaroista ilmoittamisen toisille sovelluksen käyttäjille karttojen avulla. Sovelluksella voi ilmoittaa esimerkiksi myrkkysyöteistä tai lasinsiruista – tai mistä tahansa asiasta, jonka kokee vaaraksi ja tahtoo ilmoittaa muille koiranomistajille.

PawMapin aloitusnäkymässä on kartta, joka sisältää merkinnät, joita muut käyttäjät ovat tehneet kuukauden aikana. Kuukauden jälkeen merkintä vanhenee ja se katoaa oletusnäkymästä, mutta asetuksista on mahdollista laittaa näkymään myös vanhat merkinnät. Merkintää painamalla pääsee näkemään tarkempaa tietoa vaaran lajista (myrkky, eläin, muu) sekä mahdollisesti kuva, mikäli vaarasta ilmoittaja on sellaisen lisännyt.

Oman merkinnän voi asettaa painamalla haluttua kohtaa kartassa. Tämän jälkeen merkinnälle tulee antaa lyhyt otsikko ja kuvaus ja tarvittaessa valokuva.

PawMap
PawMap-merkinnän tekeminen on yksinkertaista ja nopeaa

Palvelu toimii ympäri maailman, mutta aktiivisinta sen käyttö on luonnollisesti Suomessa, sillä kyseessä on suomalaisen Orion Animal Health-konsernin sovellus.

Löysin sovelluksen muutama viikko sitten sattumalta, ja yllätyin positiivisesti. Koiraihmisille on olemassa läjäpäin sovelluksia, mutta useimmat niistä ovat toimimattomia hupisovelluksia, joilla ei varsinaisesti tee mitään. Hyödyllisetkin sovellukset ovat monesti pilattu heikolla käytettävyydellä, joten yksinkertaisesti toteutettu toimiva sovellus on todellakin tervetullut lisä koiraihmisten mobiililaitteisiin. Itselläni sovellus tuli aktiiviseen käyttöön, mutta parhaimman hyödyn sovelluksesta saa, jos käyttäjämäärä kasvaa entisestään. Mitä useampi sovellusta käyttää aktiivisesti, sitä varmemmin kaikki koiria uhkaavat vaarat saadaan kartalle merkittyä.

Lataa sovellus
Google Play
AppleStore

Lisätietoja
PawMapin kotisivut
PawMap Facebookissa
PawMap Instagramissa
PawMap Twitterissä


Tuotearvostelu

Plussat Miinukset
  • Hyvä käytettävyys ja käyttöliittymän selkeys
  • Erittäin hyödyllinen ja valitettavasti tarpeellinen sovellus
  • Saatavilla useisiin eri puhelinmalleihin (iOS, Android)
  • Merkintöjen tekeminen vaatii Facebook- tai Google-kirjautumisen
  • Merkintä näkyy vain sille määritetyssä sijainnissa, merkinnälle ei voi määrittää toimintäsädettä
  • Sovelluksessa ei voi määrittää ilmoitusta/äänimerkkiä, mikäli saapuu alueelle jossa on merkintä