Lemmikin yksinolon seuranta

Opticam i6 DB HD

Yksinolo on tarpeellinen taito liki jokaiselle koiralle, sillä harva koira on niin onnekas, ettei joutuisi koskaan elämänsä aikana olemaan yksin edes lyhyitä aikoja kerrallaan. Omassa tapauksessa koirat joutuvat olemaan yksin lähes jokaisena arkipäivänä, ja etenkin Meleelle tämä asia oli nuorempana todella vaikeaa. Se paitsi ulvoi ja haukkui, myös tuhosi kaiken mitä suuhunsa sai. Tuholistalle päätyi kenkiä, huonekaluja, seiniä, lattia, verhoja, astioita, elektroniikkaa, mattoja, vaatteita… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Eniten huolta kuitenkin aiheutti keraaminen juomakuppi sekä muovinen ruokakuppi, jotka Melee kirjaimellisesti söi liki kokonaan. Tankoparsasta tulikin jääkaapin vakiovaruste Meleen myötä.

Aika kultasi paitsi muistot, myös auttoi Meleen yksinolo-ongelmaan. Nykyään Melee nukkuukin pääosin rauhallisesti kaikki päivät, joten siltä osin olen tyytyväinen kehitykseen. Ouluun muuton yhteydessä yksinolon ongelmat kuitenkin palasivat. Palaute asiasta saatiin ”ihanilla” naapurisopua ylläpitävillä lapuilla, suoraan asiasta ei koskaan voitu sanoa. Noh, oli tapa mikä hyvänsä, suhtauduimme asiaan vakavasti, vaikka osa heippalapuista tulikin epäilyttävästi päivinä, jolloin koirat eivät olleet olleet yksin tai välttämättä edes läsnä koko asunnossa.

Päädyimme siis hankkimaan kameran. Kameroitahan on markkinoilla pilvin pimein, mutta hieman etsimistä oli löytää sellainen kamera, jonka ominaisuudet ja hinta vastasivat toiveitani. Halusin kohtuuhintaisen laitteen, mutta vaatimuksena oli äänestä ja/tai liikkeestä aktivoituva nauhoitus ja tallennus pilvipalveluun, mahdollisuus seurata kameran kuvaa myös puhelimella sekä kohtuullinen kuvanlaatu.

Päädyin lopulta Oulun Verkkokauppa.comiin, josta on pakko todeta, että sain huikean hyvää asiakaspalvelua! Ongelma näiden edullisten IP-kameroiden osalta oli se, että tuotekuvauksissa jätettiin paikoin kertomatta ihan tarkkaan laitteiden ominaisuuksista ja näin ollen totesin, että parempi käydä paikan päällä neuvottelemassa, jotta saisi samalla sovittua palautusoikeudesta. Kuulemma tällainen palautusoikeus olisi ollut mahdollista joka tapauksessa, mutta onnistuipa näinkin.

Päädyin siis Opticam i6 DB HD ‐kameraan. Laitteen tarkat ominaisuudet saa selville Verkkokauppa.comin sivuilta, mutta lyhyesti voisin sanoa, että valintaan vaikuttivat hinnan lisäksi se, että kameralla voi nauhoittaa videokuvaa ja ottaa pysäyhtyskuvia, jotka voi tallentaa automaattisesti Dropbox -pilvipalveluun. Nauhoitus voi olla jatkuvaa, tiettyyn kellonaikaan tapahtuvaa tai aktivoitua äänestä ja/tai liikkeestä. Meillä on käytössä ääniaktivoituminen, joten aina kun Melee pitää edes pientä mekkalaa, siitä tulee todistusaineistoa Dropboxiin. Kameran kuvaa voi myös seurata Foscamin mobiilisovelluksella, jolla voi myös muokata laitteen asetuksia ja hälytyksiä. Lisäksi laitteessa on yönäkö-ominaisuus, joka mustan koiran kohdalla onkin jopa päivällä paras vaihtoehto, sillä eteisen kattovalaisin ei tunnu valaisevan tarpeeksi. Allaolevasta kuvasta näkyykin erinomaisesti ero päivä- ja yönäön välillä.

Opticam i6 DB HD
Opticam i6 DB HD yö- ja päivänäkymien erot mustaa koiraa kuvattaessa ovat merkittävät

Miinuksena laitteessa on mobiiliaplikaation hitaus ja Dropbox-tallennuksen käyttöönotto, joka ei mennyt ihan ohjeiden mukaan simpsisdampsis. Mitään erityisiä taitoja käyttöönotto ei kuitenkaan vaadi eikä edullisen laitteen mukana valitettavasti voi odottaa tai vaatia saavansa täydellisiä sovelluksia. Meillä käytössä tämä on kuitenkin erittäin toimiva laite ja työpäivän aikana on mukava välillä katsoa, mitä koira puuhastelee. Vielä mukavampaa olisi tietysti saada molemmat koirat kuvaan, mutta kun ne on yksinolon ajaksi erotettu portilla toisistaan, joudun tyytymään vain yhden koiran seurantaan – sen joka varmemmin puuhastelee jotain kyseenalaista.

Sen verran on kyllä pakko todeta olevansa foliohattu, että laitteen tietoturvaan en sitten luota pätkääkään. Tästä syystä laite on meillä kytkettynä vain rajallisesti ja vain silloin, kun koirat ovat yksin kotona. Joulun alla käytimme laitetta tosin myös valvontakamerana, kun olimme koko sakki pois kotoa. Laite kuitenkin reagoi toistuviin virtakatkoksiin hyvin eikä hukkaa asetuksia mihinkään. Virran kytkemisen jälkeen laite on toimintavalmis ihan muutamassa sekunnissa.

Koirien automatkustuksen turvallisuudesta

Crashtest

Tämä artikkeli on alunperin julkaistu vanhan blogini puolella 3. tammikuuta 2014. Koska aihe tuli muualla vastaan ajankohtaisena, päätin julkaista sen uudelleen myös täällä uudessa blogissa pienin muokkauksin.

Ihmisten turvallisuutta kolaritilanteissa on jo vuosia testattu törmäystestein, mutta koirien osalta testejä on tehty vasta vähän aikaa. Tulokset ovat melkoisen hälyyttäviä, sillä useimmat niin sanotut turvallisuustuotteet antavat varsin valheellisen kuvan koiran ja kanssamatkustajien turvallisuudesta. Useimmiten tuotteet pettävät täysin ja niiden vaikutus on mitätön. Parhaimmassakin tapauksessa kolaritilanteessa selviää yleensä ainoastaan ihminen, sillä kestävätkin tuotteet aiheuttavat usein koiralle mittavia vahinkoja.

Tuulilasi-lehti uutisoi elokuussa 2013, että esimerkiksi koirien turvavyövaljaiden kolaritesteissä kaikki tuotteet reputtivat. Useimmat valjaista hajosivat kokonaan lennättäen koiran kohti ihmismatkustajia ja tuulilasia. Kestävätkin valjaat antoivat koiralle niin paljon liikkumavaraa, että törmäystilanteessa koira pääsee heittelehtimään kohtalokkaasti tai se voi mahdollisesti myös kuristua valjaisiin. Mitään säännöksiä koskien koirien turvavaljaita ei kuitenkaan ole olemassakaan, joten varsinaisesti valjaiden valmistajat eivät tee mitään väärin, ainakaan lain silmissä. Lemmikkiään rakastavan omistajan mielipide voi sitten olla toisenlainen, etenkin kun valjaita usein myydään turvallisuutta korostaen. Youtubesta löytyy vaikuttava video, Center for Pet Safety Harness Test, joka näyttää erinomaisesti sen, miten heikosti valjaat selviävät kolaritilanteista.

Selailin muutamia turvavyövaljaita myyviä nettikauppoja ja myyntipuheissa mainitaan useasti, että kunnolliset turvavaljaat pitävät koiran paikoillaan onnettomuustilanteessa, mutta mahdollistavat koiran liikkumisen ajon aikana mukavuuden takaamiseksi. Mainitaan leveistä hihnakappaleista ja täydellisestä suunnittelusta, jotka takaavat parhaimman tuen ja estävät koiraa luisumasta pois valjaista. Kukaan ei mainosta, että kolaritilanteessa valjaista ei ole mitään hyötyä. Ainoastaan Kulkukoira.com avoimesti paljastaa, etteivät yhdetkään muoviosat kestä kolaritilanteessa ja heillä onkin myynnissä ainoastaan metalliosilla varustettua AllSafe-turvavaljasta. Samankaltaiset valjaat nähdään myös videolla, mutta videossahan ei paljasteta valjaiden merkkiä, joten tämä on vain arvailua. AllSafe valjaat on kuitenkin kolaritestattu Statens Provnings- och Forskningsinstitut AB:ssa Ruotsissa ja Saksan TÜV on testannut ja hyväksynyt valjaat sekä myöntänyt niille GS-merkinnän. Tarkempaa selvitystä siitä, mitä nämä testitulokset ja GS-merkinnät pitävät sisällään, ei kuitenkaan mainita.

Entäpä häkit ja boksit sitten? Niiden osalta tilanne ei näytä yhtään valoisammalta. Tavallisia muovisia bokseja, kangashäkkejä tai metallihäkkejä ei ole tarkoitettu turvalliseen automatkustamiseen. Ne tarjoavat turvaa ainoastaan, jos häkki on asetettu penkkejä vasten, eli esimerkiksi peräkontin takaseinustalle. Tällöinkin on riskinä, että kolaritilanteessa häkki hajoaa pirstaleiksi ja pirstaleiset metalli- tai muoviosat voivat vahingoittaa koiraa. Useimpia häkkejä ei ole edes testattu, mutta silti niitä suositellaan helposti automatkustukseen. Turvaa ne tarjoavat kuitenkin koiralle vain siinä mielessä, että koira ei pääse hallitsemattomasti hyppäämään autosta ulos heti ovien avauduttua, jolloin se voi pahimmassa tapauksessa jäädä esimerkiksi auton alle.

Crashtest
Kuvakaappaus videosta: Center for Pet Safety Crash Tests Funded by Subaru

Häkeistä löytyy tiettävästi kaksikin kolaritesteissä hyväksyttyä vaihtoehtoa. Toinen on ruotsalaisvalmisteinen Variogate, josta löytyy myös kolaritestivideo. Lisäksi Subarun sponsoroimassa testissä myös amerikkalaisen Gunner Kennelsin valmistama G1 Intermediate näytti läpäisevän testit. Variogaten hinta on noin 500-700 euroa. G1 Intermediate näyttää maksavan noin 500$, eikä ainakaan toistaiseksi ole tiedossa, että sitä myytäisin Suomessa missään, joten rahtikulut kasvattavat hintaa varmasti huomattavasti.

Lisäksi pienemmille koirille ja kissoille löytyy pehmeä häkki SleepyPod, joka on myös läpäissyt kolaritestit. Sleepypodin kolaritestistä löytyy myös video Youtubesta: Sleepypod Crash Test Success. Sleepypod maksaa noin 200 euroa.